Tärkeä tiedote   |  05.07.2018  Verenpainelääkkeitä asetettu jakelukieltoon

‹ Takaisin

Blogi  |  29.11.2016

Uskaltaako kipua hoitaa lääkkeellä?

Moni napsii ilman reseptiä saatavia kipulääkkeitä huoletta. Mutta on myös niitä, jotka pyrkivät välttämään lääkkeiden käyttöä. Joskus liiankin pitkään.

Apteekeissa on laaja valikoima ilman reseptiä saatavia lääkkeitä. Näistä kipulääkkeet ovat monelle varmasti ainakin nimeltä tutuimpia. Tämä tuttuus houkuttelee usein nappaamaan lääkkeen hyllystä nopeasti, ilman farmaseutin apua.

Monen kannattaisi kuitenkin hyödyntää nykyistäkin enemmän lääkkeen valinnassa ja oikean käytön varmistamisessa apteekkien farmaseuttisen henkilökunnan osaamista. Lääkkeitä voi vahingossa käyttää liikaa, jolloin lääkkeen haitat korostuvat. Tai liian vähän, jolloin lääke ei auta.

Farmaseutti voi selvittää sopiiko kipulääke käyttöön myös silloin kun on muita sairauksia ja lääkkeitä. Myös aika muuttaa meitä ja elimistöämme. Se mikä meille sopi nuorena, ei välttämättä enää sovikaan vanhana.

Joskus apteekissa on käynyt myös niin, että asiakkaalla on kassalla mukanaan kaksi erinimistä, mutta samaa lääkeainetta sisältävää valmistetta. Ajatuksena oli, että jos yksi ei auta, otetaan lisäksi toista lääkettä. Tässä tapauksessa hän olisikin ottanut samaa lääkettä tulpla-annoksen, jolloin olisi jo hoitanut itseään lääkärin reseptin vaatimalla määrällä lääkettä.

Turvallisuuden vuoksi ilman reseptiä saatavat lääkkeet on tarkoitettu vain tilapäiseen käyttöön ja pakkauksen mukaisella annoksella. Jos lääkettä tarvitsee enemmän tai kipu jatkuu pitkään, on siitä aina keskusteltava lääkärin kanssa.

Kipulääkkeet eivät ole ilman reseptiä saatavista lääkkeistä haitattomimpia. Niiden väärä käyttö voi johtaa hankaliin, jopa korjaantumattomiin haittoihin. Paljon käytettyjen tulehduskipulääkkeiden tavallisin haitta on ruuansulatuskanavan ärsytys ja verenvuotoriskin suureneminen. Lapsiperheille tuttu parasetamoli voi väärin käytettynä puolestaan aiheuttaa maksavaurion.

Oikein käytettynä nämä lääkkeet ovat kuitenkin turvallisia. Siksi kannustan myös niitä, jotka jostain syystä pelkäävät lääkkeitä, käyttämään kipulääkettä silloin, kun sille on tarve. Hoitamaton päänsärky tai voimakas kuukautiskipu voi tehdä jopa työkyvyttömäksi.

Lisää tietoa kivun hoidosta löydät Terveydeksi!-lehdestä.

Kivun hoidosta on tehty keväällä Itselääkityksen Käypä hoito -suositus, joka perustuu tutkittuun tietoon. Jos itselääkitys kiinnostaa, tutustu suositukseen tästä.

Katariina Kalsta
Proviisori, Apteekkariliitto