Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  08.03.2021   |  ELINA AALTONEN

Valoa on näkyvissä!

Olin helpottunut, kun koronarokotukset vuodenvaihteessa Suomessa käynnistyivät. Viimeisen vuoden aikana olen nähnyt työkavereitani lähinnä ruudun välityksellä, en ole voinut halata vanhempiani tai kutsua ystäväjoukkoa illalliselle. Rokotteiden arvo ja tärkeys on todella konkretisoitunut.

Koskaan aiemmin en ole odottanut rokotteen saamista yhtä kärsimättömästi kuin nyt.

Monet vaaralliset tartuntataudit ovat Suomessa olleet rokotusten ansiosta niin harvinaisia, että olen voinut autuaasti unohtaa niiden olemassaolon. Riski sairastua vaikkapa tuhkarokkoon tai kurkkumätään on tuntunut hyvin etäiseltä.

Koronapandemia toi vaarallisen tartuntataudin lähelle.

Paradoksaalista on, että juuri terveyttä suojaamaan kehitetyt rokotteet herättävät myös terveyteen liittyviä huolia. Tämän vuoksi osa ihmisistä suhtautuu koronarokotuksiin epäröiden. On inhimillistä pohtia rokottautumiseen liittyviä riskejä tai pelätä sitä, voisiko rokote aiheuttaa jonkun harvinaisen haittavaikutuksen.

Rokotteisiin liittyviä pelkoja ruokkii erityisesti sosiaalisessa mediassa niistä liikkuva väärä tieto. Somea selatessa voi tuntua hankalalta arvioida, mihin tietoon ja kehen voi uskoa.

Suomessa voi kuitenkin luottaa siihen, että viranomaiset arvioivat rokotteiden tehon ja turvallisuuden huolellisesti etukäteen. Arviointia jatketaan tiiviisti myös rokotusten alkamisen jälkeen ja seurannasta tiedotetaan avoimesti.

Yhtään yllättävää koronavirusrokotteen aiheuttamaa haittavaikutusta Suomessa ei tätä kirjoittaessani ole raportoitu. Koronarokote voi aiheuttaa haittoja, mutta ne ovat lieviä ja samankaltaisia kuin muillakin rokotteilla.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin voi perusterve ihminen jopa kuolla. Taudilta suojaavat rokotteet ovat tutkimuksissa osoittautuneet tehokkaiksi ja turvallisiksi. Varmaa siis on, että koronarokotteiden hyödyt ovat niiden haittoja suuremmat.

Rokottautuminen on ainoa tie ulos tästä poikkeuksellisesta pandemia-ajasta.

Otan koronarokotteen vuorollani, ota sinäkin!