‹ Takaisin

  |  09.02.2017   |  VESA KUJALA

Soten apuna lähellä ja kaikkialla

Apteekeilla tulee olla iso rooli uudelle järjestelmälle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.

VUOSI 2017 on varmasti tärkein uuden sote-mallin valmistelussa. Tänä vuonna säädetään käytännössä kaikki järjestelmää säätelevät lait, päätetään valinnanvapauden laajuudesta sekä luodaan raamit kaikkein tärkeimmälle, eli järjestelmän rahoitukselle.

Yksityiset apteekit eivät sinänsä kuulu sote-lainsäädännön piiriin, mutta maahan valmisteltava uusi sosiaali- ja terveydenhuollon malli tulee vaikuttamaan myös apteekkien toimintaan.

Me Apteekkariliitossa näemme, että apteekeilla tulee olla iso rooli uudelle järjestelmälle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.

APTEEKIT VOIVAT aiempaa selkeämmin auttaa hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa.

Ensinnäkin, apteekkien avulla suomalaisten eriarvoisuutta terveyspalveluiden saatavuuden suhteen voidaan kaventaa.

Apteekit tarjoavat tänä päivänä kansalaisille lähipalvelua asuinpaikasta riippumatta; apteekkiverkosto on maankattava, ja käytännössä lähes jokaisessa kunnassa on vähintään yksi apteekki.

Toisekseen, apteekit voivat auttaa kuromaan umpeen myös suomalaisten terveyseroja.

Apteekit ovat matalan kynnyksen toimipisteitä ja ainoita terveydenhuollon pisteitä, joissa asiakkaat voivat asioida aikaa
varaamatta ja maksutta.

Jo nyt apteekin lääkeneuvonta ja elintapaneuvonta sekä itsehoidon tuki säästävät vuosittain lähes miljardi euroa.

Lisäksi useissa apteekeissa tehdään jo nyt koulutetun hoitajan avulla erilaisia voinnin ja hoidon seurantaan
liittyviä mittauksia ja testejä, annetaan rokotuksia sekä tehdään pienimuotoisia toimenpiteitä hyvässä
yhteistyössä kunnan kanssa, julkisia terveyspalveluita rasittamatta.

Digitalisaation ansiosta mahdollisuus erilaisiin etähyvinvointipalveluihin, kuten etälääkäriin, yleistyy apteekeissa.


APTEEKIT VOIVAT auttaa toteuttamaan myös sote-järjestelmän tärkeitä kustannussäästöjä.

Apteekin itsehoidon ohjauksella voidaan välttää kalliita ja usein myös turhia lääkäri- tai päivystyskäyntejä.

Opastamalla asiakkaita lääkkeiden oikeasta käytöstä ja sitouttamalla heitä lääkehoitoihinsa apteekit varmistavat, että lääkärin määräämästä lääkkeestä todella saadaan sen tuottama terveyshyöty.

Yhä tärkeämpänä pidetään myös sitä, että apteekit varmistavat yhdessä muun terveydenhuollon kanssa, että potilaan kokonaislääkitys on optimaalinen, turhat päällekkäislääkitykset on karsittu ja lääkkeistä aiheutuvat riskit minimoitu.

Näin luodaan merkittävää ennaltaehkäisevää säästöä lääkehaitoista.


APTEEKKARILEHTI esittelee tämän vuoden aikana kaikki maan sote-alueet sekä kertoo, missä vaiheessa maakunnan
sote-valmistelu on etenemässä. Tarjolla on mielenkiintoista tietoa paikallisista käytännöistä sekä yhteistyömuodoista.

Toivottavasti pystymme juttujen myötä tarjoamaan ideoita kaikille alueille heidän omaan sote-valmistelutyöhönsä.


Kirjoittaja on Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja.

Sähköposti: vesa.kujala@apteekkariliitto.fi Twitter: @KujalaVesa @Apteekkarifi 


 

Hälsohjälp nära och överallt


ÅR 2017
är säkert det viktigaste året när det gäller förberedandet av social- och hälsovårdsreformen. I år stiftas praktiskt
taget alla lagar som reglerar systemet, besluts om valfrihetens omfattning och skapas ramar för det allra viktigaste, alltså
finansieringen.

De privata apoteken står inte i centrum av social- och hälsovårdsmodellen, men modellen kommer att påverka även apotekens verksamhet.

Vi på Apotekareförbundet anser att apoteken bör inneha en viktig roll i att uppnå målen för det nya systemet


FÖR DET FÖRSTA kan apoteken hjälpa till med att minska finländarnas ojämställdhet i fråga om tillgång till hälsotjänster.

Apoteken erbjuder i dag landets medborgare närservice oberoende av boningsort; apoteksnätet är landsomfattande
och praktiskt taget varje kommun har minst ett apotek.

För det andra kan apoteken hjälpa till med att minska finländarnas hälsoskillnader. Apoteken har låg tröskel och är de enda ställena inom hälsovården där kunderna kan sköta sina ärenden utan tidsbokning och gratis.

Redan nu sparar apotekens läkemedels- och livsstilsrådgivning samt stöd för egenvård årligen nästan
en miljard euro.

Dessutom gör utbildade skötare redan på många apotek olika mätningar och tester som har att göra med hälsa och Behandlingsuppföljning, vaccinerar och utför mindre åtgärder, till exempel stygnborttagning - i gott samarbete med kommunen, utan att belasta de offentliga hälsotjänsterna.

Tack vare digitaliseringen ökar möjligheterna till olika fjärrtjänster inom hälsovård, till exempel fjärrläkare, på apoteken.

Det kan erbjuda en avgörande lösning när mottagningsköerna eller avståndet till andra hälsotjänster är långa.


APOTEKEN KAN också hjälpa till med de viktiga kostnadsbesparingarna inom hälsovården.

Tack vare apotekens handledning i egenvård kan dyra och enligt undersökningar ofta också onödiga läkareller jourbesök undvikas.

Genom att ge kunderna råd om rätt användning av läkemedlen och motivera dem för behandlingen säkerställer apoteken att det läkemedel läkaren ordinerat gör avsedd nytta för hälsan.

Man anser det också allt viktigare att apoteken tillsammans med resten av hälso- och sjukvården ser till att patientens helhetsmedicinering är optimal, onödiga överlappningar avlägsnas och läkemedelsriskerna minimeras. Dessa åtgärder ger också betydande inbesparingar.


UNDER DET HÄR ÅRET kommer Apteekkarilehti att presentera alla landets social- och hälsovårdsområden och berätta hur landskapens förberedelser inför social- och hälsovårdsreformen framskrider. Det innebär intressant information om lokal praxis och olika samarbetsformer.

Vi hoppas att vi med artiklarna kan ge idéer åt andra områden i deras eget förberedelsearbete.


Skribentten är farmaceutisk direktör för Finlands Apotekareförbund.

E-mail: vesa.kujala@apteekkariliitto.fi Twitter: @KujalaVesa @Apteekkarifi

Apteekki

APTEEKKIHAKU