Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Mielessä  |  24.08.2020   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Kriisipuhelimeen ennätysmäärä soittoja kesällä

Kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin Kriisipuhelimessa on vastattu yli 17 200 soittoon. Yleisimmät syyt soittaa liittyvät pahaan oloon, ihmissuhdeongelmiin ja arjessa selviytymisen haasteisiin.

Koronapandemia on lisännyt ahdistusta; tulevaisuus on yhä useammalla epävarmempi ja huoli pärjäämisestä on suuri. Vuoden alusta Suomen Mielenterveys ry:n Kriisipuhelimessa on vastattu jo noin 50 000 soittoon. Kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin keskusteluita Kriisipuhelimessa käytiin yli 17 200 kertaa, mikä on kesän soittojen kaikkien aikojen ennätys. 

- Soittoyritysten määrä kasvaa normaalisti kesäkuukausina monien palveluiden ollessa kiinni. Lomat myös lisäävät haasteita erityisesti läheisten kanssa, kertoo Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter.

Kriisipuhelin siirtyi helmikuussa 2020 ympärivuorokautiseen aukioloon ja samalla päivystäjien määrää lisättiin. Koronakriisin myötä kriisityön ammattilaisia on siirtynyt kriisikeskusverkostossa puhelinpäivystämiseen ja vapaaehtoiset ovat lisänneet päivystysvuorojaan. Silti kaikkiin soittoihin ei pystytä vastaamaan, sillä soittoyritysten määrä kasvaa jatkuvasti.

Akuutteja tilanteita päivittäin

Yleisimmät syyt soittaa liittyvät pahaan oloon, ihmissuhdeongelmiin ja arjessa selviytymisen haasteisiin. Huolestuttava suuntaus on, että itsetuhoisten soittojen määrä on kaksinkertaistunut viime kesästä. Erityisesti 18–29 -vuotiaiden naisten itsetuhoisten soittojen määrä on kasvanut. Miehissä itsetuhoisuuden takia soittavat eniten keski-ikäiset. Akuutteja tilanteita on Kriisipuhelimessa useita joka vuorokausi. 

-On hyvä, että itsetuhoisiin ajatuksiin lähdetään hakemaan apua matalalla kynnyksellä. Kriisipuhelin on perustettu nimenomaan ehkäisemään itsemurhia. Soittajien palaute ja päivystäjien kokemus on, että puhuminen selkeyttää ajatuksia, tuo toivoa ja rauhoittaa oloa, Winter kuvailee.

Kriisipuhelimeen soittaneet ovat tyytyväisiä saamaansa keskusteluapuun. Kevään 2020 palautteesta yli 97 prosenttia on positiivista. Soittajat kertovat, että puhelun jälkeen olo on rauhallisempi ja omat ajatukset selkeytyneet.

Samalla kun ihmiset ovat hakeneet koronakriisissä yhä enemmän apua pahaan oloonsa, ikävänä lieveilmiönä myös häiriösoittojen määrä on kasvanut. Häiriösoitot ruuhkauttavat linjoja ja hidastavat toisten avunsaantia.

Suomen Mielenterveys ry:n Kriisipuhelin antaa keskusteluapua kriisissä oleville ja se on perustettu vuonna 1970 ehkäisemään itsemurhia. Kriisipuhelimessa päivystää noin 800 koulutettua vapaaehtoista ja kriisityön ammattilaista 27 päivystyspisteessä ympäri Suomea.

Kriisipuhelimen aukioloajat:

Kriisipuhelin suomeksi 09 2525 0111
Auki 24h vuoden jokainen päivä ja yö.
mieli.fi/kriisipuhelin

Kriisipuhelin ruotsiksi 09 2525 0112
Auki maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 16–20, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 9–13.
mieli.fi/kristelefon

Kriisipuhelin arabiaksi ja englanniksi 09 2525 0113 (Whatsapp 040 195 8202)
Auki maanantaisin ja tiistaisin klo 11–15, keskiviikkoisin klo 13–16 ja 17–21 ja torstaisin klo 10–15.
mieli.fi/azma

MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. MIELI ry:n toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.

Apteekki

APTEEKKIHAKU