‹ Takaisin

Itsehoito  |  30.05.2016

Huolettomalle kesäretkelle

Matka-apteekkia varustaessa kannattaa huomioida myös reissaajan ikä. Mikä sopii nuorelle, ei välttämättä sovi varttuneemmalle.

1. Varaa reissuun mukaan riittävästi käytössäsi olevia resepti-lääkkeitä. Sähköisen reseptin avulla reseptilääkkeitä voi hankkia lisää missä tahansa Suomessa, jos mukanasi on potilasohje tai esimerkiksi Kela-kortti.

2. Iän karttuessa lääkkeiden käyttö vaatii erityistä tarkkuutta. Esimerkiksi kivun, allergian ja närästyksen itsehoidosta kannattaa aina keskustella ensin apteekin asiantuntijan kanssa. Matkapahoinvointiin tarkoitetut itsehoitolääkkeet eivät sovi ikääntyneelle ollenkaan.

3. Nauti riittävästi nestettä ja energiaa. Lämpimällä ilmalla nestehukka voi yllättää nopeasti. Myös energia voi loppua yllättäen. Pidä aina reissulla mukanasi vesipulloa sekä pientä välipalaa energian ja suolojen saannin turvaamiseksi.

4. Suojaudu auringolta huolellisesti. Vaatteilta ja hatulta paljaaksi jäävälle iholle kannattaa levittää aurinkosuojaa, jossa on riittävä suojakerroin. Kannattaa huomioida, että jotkin lääkkeet voivat aiheuttaa yhdessä auringon kanssa iho-oireita (aiheesta lisää sivulla 18). Muista myös aurinkolasit!

5. Tavoita ja ole tavoitettavissa. Kerro retkelle lähtiessäsi läheisillesi, minne olet menossa ja milloin palaat. Ota mukaan matkapuhelin, laturi ja tärkeät puhelin-numerot.

Miten ikääntyminen vaikuttaa itsehoitoon? Lue lisää >

teksti Tiina Kuosa, kuva iStockphoto

Julkaistu Terveydeksi! 2/2016