‹ Takaisin

Blogi  |  08.03.2022   |  TARU VANHALA

Digitauon paikka

Jään seisomapaikalle ruuhkabussissa. Pitelen toisella kädellä kiinni tangosta, toisella kannattelen kauppakassia. Parissa minuutissa oloni on turhautunut, jotain puuttuu...

Katselen ihmisiä ympärilläni, kaikilla on luuri kourassa. Yksi katselee TikTok-videoita, toinen näpyttelee viestiä, kolmas selailee uutisia. Puhelimesta on tullut ruumiinosa, jota ilman on halvaantunut olo.

Amerikkalaistutkimuksen mukaan nykyään ihmiset viettävät päivästä älypuhelin kourassa jopa neljä tuntia. Se tekee vuodessa 60 päivää, kaksi kuukautta.

Puhelin on nykyään paljon muutakin kuin yhteydenpitoväline. Se on laite, jolla voi korvata ruokakauppareissun ja ostaa uudet kengät. Sillä voi maksaa ostoksia ja siihen voi ladata lukuisia elämää helpottavia sovelluksia. Lähtökohtaisesti älypuhelimen pitäisi siis säästää kallista aikaamme, mutta todellisuudessa se kuitenkin on salakavalasti kiertänyt meidät pikkusormensa ympäri. Emme osaa irrottautua siitä.

Älypuhelin on hyvä renki, mutta huono isäntä. Liiallisen ruutuajan vaikutuksista lasten ja nuorten kehitykseen on kirjoitettu paljon, mutta runsas digiaika ei ole hyväksi meille aikuisillekaan. Monet meistä tekevät töitä tietokoneella, ja kun tähän lisätään vielä aika älyluurin parissa, digitaalisten laitteiden äärellä vietetään helposti yli kymmenen tuntia vuorokaudessa.

Seurauksena on silmäoireita, päänsärkyä, uniongelmia ja keskittymisvaikeuksia. Jopa masennuksella on havaittu yhteys runsaaseen ruutuaikaan.

Mistään addiktiosta ei pääse eroon kertaheitolla, mutta mitä jos kokeilisit vähentää hieman päivittäistä äly puhelinaikaa? Lähde lenkille ilman puhelinta, aina ei tarvitse olla tavoitettavissa. Kun tapaat seuraavan kerran ystäväsi, laittakaa luurit taskuun ja keskittykää jutusteluun. WhatsApp-viestit ja Facebook-tykkäykset voi tarkistaa myöhemminkin.

Mieti, kuinka monta kertaa uutisia tarvitsee vuorokaudessa lukea. Voisiko sen sijaan lukea jotain painettua, näpräillä käsillä jotain tai vaikka ratkoa sudokua? Voisiko aamu alkaa kahvikupposella omien ajatusten kanssa ja bussimatkan käyttää rentoutumiseen silmät kiinni?

Otatko haasteen vastaan?

Taru Vanhala

farmaseuttinen asiantuntija

Julkaistu Terveydeksi! 1/2022