Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  10.12.2014

Kyläapteekissa kaivataan

Apteekissa ihmeteltiin, että missähän se meidän uskollinen asiakas mahtaa olla. Pieni huolikin jo heräsi.

Pienet kyläapteekit tekevät tärkeää työtä huolehtiessaan oman alueensa asukkaiden lääkehoidoista. Mutta tehdään apteekissa paljon muutakin.

Apteekki on monelle ikääntyneelle tärkeä lähipalvelu. Tämä tulee todistettua, kun katselee apteekin ovella paikallisia ”rollsroyceja” eli rollaattoreita ja potkukelkkoja, joiden kuskit ovat juuri apteekissa asioimassa.

Apteekissa asiakkaat kohdataan ihmisinä. Heidän kanssaan vaihdetaan kuulumiset lääkeneuvonnan ohessa, puhutaan sairauden aiheuttamasta huolesta ja siitä, miten elämässä pärjää sairauden kanssa. Moni jää juttelemaan myös muiden asiakkaiden kanssa eli asioinnilla on selkeä sosiaalinen merkitys.

Kerran pienessä kyläapteekissa ihmeteltiin, että missähän se meidän uskollinen asiakas mahtaa olla. Herra oli tavallisesti käväissyt apteekissa kerran viikossa, mutta nyt häntä ei ollut näkynyt muutamaan viikkoon. Pieni huolikin jo heräsi.

Hetken päästä kävi niin kuin tavallisesti käy. Asiakas saapui apteekkiin. Hän oli ollut pienellä matkalla ja siksi oli poikennut tavanomaisesta asiointirytmistään. Apteekissa kerrottiin asiakkaalle, että me jo ehdimme kaivata sinua.

Ei mennyt kuin muutama tunti, kun samainen asiakas saapui uudelleen apteekkiin ja hihkaisi jo ovelta, että täällä minä taas olen, ettei teille tule ikävä.

Katariina Kalsta
Proviisori, Apteekkariliitto