Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  02.08.2022   |  BABA LYBECK

Pureeko puntti luukatoon?

Olen harrastanut neljä vuotta painonnostoa. Harrastuksen myötä olen törmännyt erittäin kiinnostavaan ilmiöön. Ainakin kaksi osteoporoosia sairastavaa treenikaveria on saanut painonnostolla ja lääkityksellä luun tiheyden kohoamaan merkittävästi. Itse asiassa niin paljon, että lääkärit ovat olleet ihmeissään.  

Jo pitkään on ollut tiedossa, että liikunta ja erityisesti voimaharjoittelu on hyödyksi luukadosta kärsiville, mutta lääkärit eivät yleensä suosittele painonnostoa liikuntamuodoksi. Päinvastoin treenikaverin lääkäri oli ollut asiasta kauhuissaan.

Painonnostoa pidetään yhä vain isojen, vahvojen miesten lajina, jonka tavoitteena on mahdollisimman suurten painojen nostaminen. Itsellänikin oli ennakkoluuloja ennen kuin kokeilin lajia. Todellisuudessa harjoittelu aloitetaan aina hyvin maltillisesti, aluksi pelkällä harjanvarrella. Ensimmäiset kuukaudet harjoitellaan liikkuvuutta ja kyykkyjä. Sen jälkeen tartutaan tankoon ja lisätään siihen varovaisesti painoja. Toisin kuin yleensä luullaan, painonnosto on erinomainen laji ikääntyville naisille. Treenisalillani on lukuisia masters-ikäisten naisten ryhmiä. Vanhimmat osallistujat ovat yli 80-vuotiaita. Sama ikäryhmä on tutkimusten mukaan myös luukadon riskiryhmää.

Osteoporoosin kannalta laji on ihanteellinen monesta syystä. Se vahvistaa keski­vartalon lihaksia eli selkää, lantiota, vatsaa, pakaroita ja takareisiä, juuri niitä kehon alueita, jotka ovat luukadosta kärsiville riskialttiimmat. Lisäksi painonnostossa kohdistuu luustoon toistuvaa iskutusta. Yhden harjoituskerran aikana tasajalkahyppyjä toistetaan 30–50 kertaa nousevalla teholla. Painonnosto kehittää myös tasapainoa ja reaktionopeutta, mikä vähentää kaatumisen riskiä ja näin myös riskiä luunmurtumiin.

Painonnoston hyötyjä osteoporoosipotilaille on tutkittu vähän. Vuonna 2015 julkaistiin yksi tutkimus. Missourin yliopistossa seurattiin vuoden ajan 38 keski-ikäisen miehen luuntiheyttä, kun he noudattivat voimaharjoitteluohjelmaa. Luuston massa lisääntyi kaikilla koehenkilöillä tasaisesti koko 12 kuukauden ohjelman ajan. Liikkeinä ­olivat koko vartaloa rasittavat jalkakyykky, maastaveto, pystypunnerrus ja askelkyykky. Tutkimus ei ollut kattava, eivätkä koehenkilöt sairastaneet osteoporoosia, mutta silti ­tulos rohkaisee. Rohkaisevaa on myös treenikavereideni innostuksen seuraaminen.

Luustoliitto suosittelee toistaiseksi osteoporoosia sairastaville kävelyä, tanssia, ­erilaisia jumppia sekä lihasvoimaharjoittelua. Voimakkaita iskuja, ponnistuksia tai ­repiviä liikkeitä ei suositella. Toivottavasti tietoisuus olympiapainonnoston hyödyistä lisääntyy ja joku innostuu myös tutkimaan asiaa. Itse olen nähnyt painonnoston vain hyödyttävän osteoporoosipotilaita.

Baba Lybeck on toimittaja, tuottaja ja tapahtumien moderoija

Julkaistu Terveydeksi! 2/2022