‹ Takaisin

Henkilö  |  31.08.2018

Aino-Kaisa Saarinen: “Haluan opettaa tyttäreni arvostamaan luontoa”

Kilpauran jälkeen hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisella on paremmin aikaa pysähtyä luonnossa. Kun metsäretkellä seurana on 2-vuotias tytär, ihmetyksen aiheita riittää.

Luonto on hiihtäjän työpaikka, voiko siitä nauttia hiihtäessä?

Olen joskus Alpeilla mielettömissä maisemissa todennut, että vitsi tämä on mun toimisto! No, sellaista on ehtinyt pohtia lähinnä juoma­tauolla. Pidemmillä harjoituslenkeillä pystyy kyllä nauttimaan myös luonnosta, ja rentoutuminen on tietyllä tapaa palauttavan harjoituksen tarkoituskin.

Mitä luonto merkitsee sinulle?

Minulla on selkeä tarve päästä luontoon. Olen tottunut siihen, että minua ympäröi metsä – kotitalokin sijaitsee metsässä ladun varressa. Käyn 2-vuotiaan tyttäreni Amandan kanssa vähintään kerran viikossa metsäretkellä, koska haluan opettaa hänetkin arvostamaan luontoa ja sen puhtautta ja rauhaa. Metsät ovat arvokas luonnonvara sekä hyvinvoinnin että matkailun kannalta.

Metsä on myös paikka, jossa olen saanut parhaat ideani. Siellä mieli pääsee rauhoittumaan, ja vaikka ei ajattelisi yhtään mitään, yhtäkkiä pälkähtää ajatus päähän. Luonnossa ympärillään näkee pelkkää kauneutta, se ruokkii luovuutta.

Miten luontosuhteesi on muuttunut lopetettuasi kilpailemisen?

Olen pyrkinyt siihen, että luonnossa olo ei olisi pelkkää urheilua. Nyt voi pysähtyä ja katsoa ympärille, havainnoida tarkemmin ja kuunnella lintujen ääniä. Amandan kanssa metsässä on aikaa ihmetellä. Hän kysyy koko ajan ”mikä tää on, mikä tää on, mikä tää on?” Vaikka minulla on yläasteen linnunlaulukokeesta kymppi ja olen tenttinyt kaiken maailman kasvit, on pikkuisen pitänyt kertailla, että pystyn vastaamaan, mitä kaikkea siellä metsässä on.

Marjastatko tai sienestätkö?

Keväällä keräsimme Amandan kanssa villiyrttejä ja kesällä poimimme metsämansikat suuhun. Syksyllä keräämme mustikoita, puolukoita ja sieniä.

Marjastus on rauhoittavaa ja rentouttavaa. Ihminen haluaa aina haalia jotain itselleen – siitä varmaan johtuu osittain myös marjastuksen ja sienestyksen tuoma mielihyvä. Minulla ei ole suuria litratavoitteita – siitäkin tulee jo hyvä mieli, kun kerää itse puuron päälle marjat.

Luonto loihtii sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia. Eko- ja ­ympäristöpsykologi Kirsi Salonen kertoo aiheesta artikkelissamme.

teksti Jenni Juntunen
kuva Anton Reenpää

Julkaistu Terveydeksi! 3/2018

Apteekki

APTEEKKIHAKU