‹ Takaisin

Henkilö  |  02.12.2025   |  JAANA KALLIOKOSKI   |  VILJA HARALA

Ernest Lawson: "Tässä on nyt hyvä"

TKK:sta tuttu näyttelijä ja juontaja Ernest Lawson jonglööraa lapsiperhearjen ja töiden välillä. Perheen hyvinvointi on kuitenkin hänelle ykkösasia.

Tällä hetkellä voin hyvin. Hyvinvointi koostuu siitä, että itselläni ja perheenjäsenillä on kaikki hyvin, töissä on mielekästä ja inspiroivaa tekemistä ja ehdin välillä harrastaakin. TTK:n lisäksi teen muun muassa juontokeikkoja, stand-upia, podcastia, komediamusikaalia ja kirjoitan lastenkirjasarjaa. Jaksamisen salaisuus on monipuolisuus.

Viimeisen vuoden aikana olen tutustunut perheemme uusimpaan tulokkaaseen – meille syntyi vuosi sitten marraskuussa poikavauva. Hän on varsinainen ilo, aina iloinen ja hymyilevä. Siskot ovat ottaneet ihanasti isosiskojen roolin. Nyt tuntuu, että aikaa ilman tätä pienokaista ei olisi koskaan ollutkaan.  

Joka päivä luen iltasadun lapsilleni ja laulan heille tuutulaulun. Jos en ole kotona, soitan heille ennen kuin he menevät nukkumaan, ja käymme läpi yhteiset rituaalit. Tällöin satu voi olla lyhytkin, ja saatan keksiä sen päästäni. Itse keksimäni iltasadut ovat itse asiassa lasten mielestä kivoimpia. 

En pärjäisi ilman vaimoani ja hänen järjestelmällisyyttään. Kun töitä ja projekteja on paljon, perheen ja huushollin pyöritys aikatauluineen ei onnistuisi ilman vaimoa, joka pitää huolen siitä, että kaikki toimii. Tapaamme sunnuntaisi käydä yhdessä läpi koko perheen seuraavan viikon aikataulut kalentereiden kanssa. Menoja on viiden hengen perheessä jo aika paljon. 

Haasteellisinta arjessa on pitää huolta tasaisesta ruokailurytmistä, josta lipsun ensimmäisenä. Minulla saattaa olla päivässä kolmekin eri työprojektia, jotka on aikataulutettu peräkkäin. Siirtymäaikoina olisi tarkoitus syödä, mutta koska olen aikataulujen kanssa optimistinen, aikaa ei aina jääkään ruokailulle. 

Tavoitteenani on olla olemassa ensisijaisesti lapsiani varten, vaikka työni onkin tuottaa iloa ja viihdettä yleisölle. Lapset kasvavat silmänräpäyksessä, enkä halua, että heille tulee tunne poissaolevasta isistä, joka viihdyttää muita maailmalla. 

Aamuni alkavat herättämällä isommat lapsemme ja tekemällä meille aamupalat. Tarkistan, että tytöillä on kaikki valmiina koulua ja päiväkotia varten. Huolehdin, että vanhin pääsee kouluun ja vien keskimmäisen päiväkotiin. Aamut ovat minun vastuullani. 

Jaksan paremmin, kun käyn säännöllisesti urheilemassa. Se on tärkeää myös mielenterveyden vuoksi. Nuoruuden joukkuelajit ovat vaihtunut kuntosalitreeniin. Aamutreenit ovat minun juttuni, eikä silloin tarvitse jonottaa laitteisiin. Käyn treenaamassa keskimäärin kolmena aamuna viikossa.

Ernest Lawson on varsinainen monitoimimies, jolla saattaa olla päivässä useita eri projekteja. Tärkeintä kuitenkin on perheen hyvinvointi.

Lautaselle valitsen nopeasti valmistuvia ruokalajeja. Koska arkemme on kiireistä, emme käytä ruonlaittoon kauheasti aikaa. Suosimme yksinkertaisia reseptejä, pasta-annoksia, uunilohta, nugetteja, lihapullia ja nakkeja. Ne sopivat kaikkien makuun ja ovat helppoja valmistaa.

Salainen paheeni, joka ei edes ole salainen, on se, että olen kovan luokan sokerihiiri. Rakastan makeita herkkuja, ja perhe ja ystäväni tietävät sen. Tykkään makeasta sen kaikissa muodoissa. Viimeisen vuoden ajan olen kuitenkin pystynyt olemaan syömättä karkkia, mutta en pidä sitä syntinä, jos nautin donitsin tai kanelipullan lounaan jälkkäriksi. Makea tekee hyvää myös mielelle.

Palkitsen itseni ja vaimoni yhteisillä treffi-illoilla. Pidämme huolta siitä, että emme ole vain vanhempia vaan myös aviopuolisoita. Kerran kuussa tai edes kerran kahdessa kuussa hommaamme lapsenvahdin ja käymme yhdessä leffassa tai syömässä. 

Olen oppinut viime kesänä huoltamaan polkupyörääni. Innostuin pari vuotta sitten pyöräilemisestä, mutta olen ollut kädetön pyöräni huoltamisessa. Viime kesänä tutustuin YouTuben avulla muun muassa kumien paikkaukseen ja ketjujen vaihtoon.

Karistan stressin ajattelemalla, että mikään tekemäni työ ei ole hirveän vakavaa, varsinkaan viihde, jonka tarkoitus on tuottaa ihmisille hyvää mieltä. Siksi minun ei tarvitse koko ajan jännittää, jos jokin menee pieleen. Olen tehnyt paljon improvisaatioita, ja sen tärkein pointti on, että moka on lahja. 

Innostun jatkuvasti uudesta musiikista, vaikka se ei olisikaan yhtään omanlaista. Itselläni on bänditaustaa, ja vaikka en enää soita bändeissä, haluan kuunnella sellaista musiikkia, mistä ihmiset syttyvät ja mitä nuoriso kuuntelee. Olen jostain syystä todella innostunut siitä, miten jatkuvasti keksitään uudenlaista musiikkia.

Olen pyrkinyt jättämään taakse sen, että pitäisi koko ajan haluta jotain uutta työtä tai roolia. Olen isyyden kautta oppinut, että tässä on nyt hyvä. Jatkuva haluaminen ei tee hyvää omalla jaksamiselle.

Julkaistu Terveydeksi! 4/2025

Lue lisää:

Raili Hulkkonen: "Eläke-sana on minulle vieras"

Harri Heliövaara: "Haasteellisinta arjessa on ajan jakaminen"

Apteekki

APTEEKKIHAKU