Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Henkilö  |  22.09.2017

Hanna Sumarin selviytymiskeinot syksyyn

Hanna Sumari nauttii syksyllä metsäretkistä ja vesijuoksusta luonnonvesissä. Pimeästä vuodenajasta hän selviytyy kirkasvalolampun ja henkisen valmistautumisen avulla.

Oletko syysihmisiä?

Olen niin kauan, kun puhutaan kuulaista, kirkkaista ruskapäivistä, jolloin voi olla vähän pakkastakin ja maa huurteessa. Niinä päivinä on maailman ihaninta käydä ulkona kävelemässä, esimerkiksi kotimme lähistöllä Träskändan luonnonsuojelualueella tai ihan vaikka Esplanadin puistossa. Mutta kun tullaan marraskuuhun, en ole enää syysihminen.

Mikä on syksyn paras liikuntalaji?

Kaikki ulkona tapahtuva on tosi kivaa. Minulla on hauska ystävä, jonka kanssa käyn vesijuoksemassa pienessä metsäjärvessä Espoossa. Poljemme märkäpuvut päällä järven ympäri, ja se on kyllä ihan huippua. Luonnonvesissä vesijuoksu muuttuu ihan toiseksi lajiksi.

Millaista ruokaa laitat syksyisin?

Syksy on mausteisten patojen ja keittoruokien aikaa, esimerkiksi gulassi on ihana syysruoka.

Sadonkorjuuaikaan monia kasviksia ja juureksia saa tuoreena. Tietysti sieniruoat ovat myös ihania – rakastan sienestämistä.

Miten syksy näkyy kotonasi?

En varsinaisesti sisusta, mutta kyllähän syyshortensia ja muut syksyn leikkokukat tuovat kotiin oman tunnelmansa. Me sisustusihmiset aina sanomme, että kotiin voi tuoda uutta ilmettä sohvatyynyillä, torkkupeitoilla, kukilla ja kynttilöillä. Kukaan ei usko sitä, mutta koti muuttuu valtavasti, kun vaaleat kesäsävyt vaihtaa luumuun, tummanvihreään tai ruskeaan.

Miten selviydyt marraskuusta?

En selviydy, se on kauheaa. Käytän kirkasvalolamppua koko päivän, se on suuri apu ja samoin liikunta. Harrastan fustraa, joka on tosi tärkeä asia elämässäni.

Kuulun siihen ihmisjoukkoon, jolle pimeä aika on tosi haastava. Talvisin muistutan itseäni siitä, miksi kaikki tuntuu ahdistavalta, pahalta ja huonolta: että se ei ole totta, se johtuu vain vuodenajasta. Kun ulkona ei ole valoa, ei sitä ole sielussakaan.

Teemme yleensä talvella matkan aurinkoon. Vaikka emme ehtisi kauemmas lämpimään, Espanjassakin on valoa, ja siellä voi lenkkeillä ja punnertaa ulkona.

Villasukat jalkaan ja sienikori tai kaunokirjallisuutta käteen!

teksti Jenni Juntunen kuva Sampo Korhonen

Julkaistu Terveydeksi! 3/2017

Apteekki

APTEEKKIHAKU