Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Henkilö  |  23.02.2018

Jani Toivola: “Selätin työuupumuksen puhumalla”

Vaativa työ, pienen lapsen vanhemmuus ja oman ajan puute uuvuttivat kansanedustaja Jani Toivolan. Parantumisessa olennaista oli avoimuus, puhuminen ja kohtaaminen.

Mitkä olivat työuupumuksen ensi merkit?

Tilanteet, joissa olin ennen viihtynyt, tuntuivat yhtäkkiä pelottavilta ja vierailta. Istuntosalissa puhuminen jännitti ja pelkäsin, että teen jonkin virheen. Se oli ajattelua ja käytöstä, josta en tunnistanut itseäni. Uupumus menee oman persoonan ytimeen eri tavalla kuin pelkkä huonosti nukuttu yö.

Miten kansa suhtautui poliitikon sairauslomaan?

Sain tosi paljon kannustavia viestejä, joissa ihmiset jakoivat omia kokemuksiaan. Se oli iso osa toipumistani. Ymmärsin tarinoiden myötä, miten pitkän ajan toipuminen voi ottaa ja että töihin paluun kanssa pitää edetä varovasti.

Mikä oli tärkeintä toipumisessa?

Lakkasin odottamasta, olenko huomenna jo kunnossa. Aluksi en tehnyt yhtään mitään. Tärkeintä oli jaksaa viedä lapsi päivä­kotiin, hakea sieltä ja antaa hänelle illalla huomiota. Ulkoilin, kävelin, kävin joogassa, menin metsään tai merenrantaan, lepäsin, tein pehmeitä asioita.

Puhuminen oli olennainen osa toipumista. Lähellä oli ihmisiä, joille pystyin purkamaan pintaan nousseita ajatuksia. Aloitin myös terapian – ammattiapu oli tosi tärkeää.

Miten voit nyt?

Tosi hyvin, ero on kuin yöllä ja päivällä. Nyt minulla on parempia työkaluja ja pelisäännöt, joiden avulla pysyn tasapainossa: Varjelen sitä, että nukun tarpeeksi ja tarkkailen, että pöydällä on sen verran töitä, että pystyn tekemään ne pääsääntöisesti työpäivän aikana. Hankin kerran viikossa hoitajan lapselle, että pääsen joogaamaan, kuntosalille tai lenkille. Yritän myös pitää arjessa enemmän yhteyttä ystäviin ja läheisiin.

Terveisesi jaksamisen kanssa kamppaileville?

Kaikissa vaiheissa – uupumisen ennaltaehkäisyssä, kun alkaa voida huonosti ja toipumisessa – tärkeintä on uskallus mennä muita ihmisiä kohti. Niin kauan kuin asioita pyörittää omassa päässä, hiljaisuus luo syyllisyyden kehää. Tärkeää on ylittää pelon ja häpeän kynnys ja puhua.

Jani Toivola käsittelee muun muassa työuupumustaan 28.2. ilmestyvässä teoksessaan Kirja tytölleni (WSOY). Lue vinkkejä jaksamiseen ja arjen hallintaan.

Teksti: Jenni Juntunen
Kuva: Sampo Korhonen

Julkaistu: Terveydeksi! 1/2018

Apteekki

APTEEKKIHAKU