‹ Takaisin

Henkilö  |  06.09.2022   |  TUULi EEROLA   |  VILJA HARALA

Nuotiopiiri on meissä

Näyttelijä Jussi Vatanen vaalii yhdessä tekemisen iloa niin näyttämöllä, futiskentän laidalla kuin kotitilallaankin.

Tällä hetkellä voin oikein hyvin. Aikaa on sopivasti töille ja harrastuksille. Näyttelijän työtä pitää päästä tekemään säännöllisesti, jotta tatsi säilyy. Minulla on hyvä tilanne töiden suhteen ja nyt kesäkuussa jännitän, millaisen vastaanoton saa juuri ulos tullut Mies joka kuoli -sarja, jonka pääosaa näyttelen.

Viimeisen kahden vuoden aikana oman ammattini ja ihmisten kohtaamisen merkitys on kirkastunut. Esiintyvällä alalla yhteenkuuluvuuden tunne ja yhdessä tekeminen ovat elinehto. Näyttelijän työtä ei voi tehdä yksin. Vaikka etäyhteydellä pystytään kommunikoimaan hyvin, se ei ole sama asia.

Koronatauon jälkeen ensimmäiset live-esiintymiset improteatterissa tuntuivat entistä arvokkaammilta: esiintyjät olivat kaivanneet niitä yhtä paljon kuin yleisökin. Nuotiopiirissä jaettu yhteinen kokemus − se on sisäänrakennettuna meissä.

En pärjäisi ilman arkiliikuntaa. Näyttelijäntyö on fyysinen ammatti. Fysiikkaa pitää pystyä muuttamaan roolin vaatimusten mukaisesti.

Olen aina pitänyt näyttelijäntyön fyysisyydestä. Revyyteatterissa oli paljon tanssia ja laulua. Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksissa oli tosi raskaita päiviä. Mies joka kuoli -sarjaa kuvattiin todellisena hellekesänä, jolloin piti huolehtia juomisesta koko ajan.

Hyvä fysiikka auttaa myös henkisessä puolessa. Kameran edessä näyttelijältä odotetaan parasta suoritusta, ja siinä auttaa, kun on hyvässä kunnossa.

Vapaa-aikani vietän mielelläni kentän reunalla. Tyttäreni myötä ajauduin junnufutisjoukkueen apuvalmentajaksi. Kentän reunalla olen tajunnut kaivanneeni sitä fiilistä, jonka futiksen parissa voi kokea. Kaikki ne hajut, värit ja se ilmapiiri – ne muistuttavat hyvistä kokemuksista ja kaverisuhteista, joita olen futiksen kautta saanut.

Junnuvalmentajilla on myös iso vastuu. Miten huomioida kaikki yksilöllisesti, jotta lasten kokemukset olisivat yhtä hyviä kuin itselläni on ollut?

Uudenlaista tekemistä on tuonut maanviljely kotitilallani Sonkajärvellä. Sisarusteni kanssa teimme sukupolvenvaihdoksen tilalla muutama vuosi sitten. Vaikka olen maalta kotoisin ja ajanut traktoria 10-vuotiaasta, tilan haltuunottoon ja maan muokkaamiseen on liittynyt paljon opeteltavaa.

Salainen paheeni on oluen juominen, vaikkei se kohtuullisesti käytettynä mikään pahe olekaan. Olutkulttuuri kiinnostaa nyt vielä enemmän, kun viljelemme itse mallasohraa. Oma tila on lisännyt ymmärrystä oluen valmistukseen ja koko ruoantuotannon prosessiin. Suomalaisella pienpanimotoiminnalla ja alkutuotannolla on merkitystä.

Kirjoitan aiheesta myös kolumneja. Mielipiteeni kiinnostavat, mikä liittynee julkiseen ammattiini. Minusta on tehty virallinen suomalainen farmari, vaikka minusta on vain luonnollista, että tilaa halutaan jatkaa. Meitä ennenkin sukupolvet ovat pitäneet huolta jatkumosta. Viime aikoina huoltovarmuuden merkitys on kasvanut entisestään.

Tavoitteenani on oppia lisää saksaa. Yleensä en aseta itselleni sen suurempia tavoitteita. Asiat saattavat toteutua, mutta eivät välttämättä sillä tavoin kuin olet itse ajatellut.

Saksan kielen opiskelu on kuitenkin yksi konkreettinen tavoite. Opiskelussa on sama juttu kuin futiksessakin eli onnellisuutta tuottava mekanismi, johon meidät on opetettu jo pienestä. Näet vaivaa ja saat palkinnon oppimiskokemuksena.

Työni ja arkeni ovat Suomessa, mutta ei ole mikään salaisuus, etteikö olisi kiva päästä joskus näyttelijäksi ulkomaille. Mikään pakkomielle se ei kuitenkaan ole.

Karistan stressin antamalla aikaa perheelle, sosiaalisille kontakteille ja harrastuksille. Elämän tiettyihin vaiheisiin kuuluu se, että on paljon tekemistä. Minulle täysi kalenteri ei ole ollut huono asia. Ratkaisevinta on, miten siihen suhtautuu ja miten onnistuu säilyttämään hallinnan tunteen.

Toivoisin, että varsinkin lapset ja nuoret pystyisivät säilyttämään tietynlaisen keveyden elämässään. Itselleni on ollut tärkeää löytää paikkoja ja tilanteita, joissa pystyy unohtamaan kaiken. Ollessani kolme päivää Stadi Cupissa kentän laidalla en miettinyt työasioita yhtään.

Haluaisin elämääni lisää reissuja. On kiva tutustua historiallisiin paikkoihin ja erilaisiin kulttuureihin. Toukokuussa tein työni lomassa Tampere-sightseeingiä ja näin Haavoittuneen enkelin Tampereen tuomiokirkossa. Se oli vaikuttava hetki. Se on niin eeppinen teos suomalaisille, ja olen itsekin tällainen suomalais-ugrilainen romantikko.

Jussi Vatanen näyttelee pääosaa draama-komediassa Mies joka kuoli, joka on katsottavissa Elisa Viihteellä. Vatanen näyttelee myös Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvassa, jota kuvataan alkusyksystä Helsingissä.

Julkaistu Terveydeksi! 3/2022

Apteekki

APTEEKKIHAKU