Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Itsehoito  |  11.10.2021   |  TIINA LAANINEN   |  ISTOCKPHOTO

Kiusana kuivat silmät

Kuivat silmät alkavat oireilla usein syksyllä, kun lämmitysjärjestelmät kytketään päälle ja sisäilman kosteus vähenee. Monilla ­oireita pahentavat myös tuuli ja ilman ­pakastuminen. Ensiapua vaivoihin löytyy apteekista.

Silmien kuivuminen johtuu kyynelnesteen haihtumisesta silmän pinnalta liian nopeasti tai kyynelnesteen vähyydestä.

Vaikka oireet helpottavat usein ­kesällä, moni päätetyötä tekevä kärsii niistä ympäri vuoden. Toisinaan helpotusta voi tuoda pelkkä silmien tietoinen räpyttely. Jos taas silmät tuntuvat kuivilta myös esimerkiksi televisiota tai kännykän ruutua pitkään katsellessa tai kirjaa lukiessa, kannattaa ­kokeilla alaviistoa katselusuuntaa.

Tunnista oireet

Kuivasilmäisyys voi aiheuttaa monenlaisia oireita. Silmät voivat tuntua roskaisilta, kuti­sevilta tai kirveleviltä. Näöntarkkuus voi vaihdella tai silmät voivat olla arat ­valolle. Osa tuntee silmät väsyneiksi tai hiekkaisiksi. Oireet voivat pahentua nopeasti esimerkiksi pölystä tai tupakansavusta. Silmät voivat myös punoittaa, mutta toisin kuin silmätulehduksessa, kuivasilmäisyyden oireisiin ei yleensä kuulu rähmiminen.

Tyypillinen kuivien silmien oire on ­vetistäminen. Jos kärsii kuivasilmäisyydestä ja ulkona on viima, silmät voivat ­alkaa vuotaa jo hetken ulkoilun jälkeen. Tällöin kyynelneste ei toimi silmien voitelu­aineena, vaan valuu ärsytyksen takia pois.

Syynä lääkkeet?

Kuivasilmäisyydestä kärsivän kannattaa kertoa vaivasta lääkärille. Lääkäri voi huomioida kuivasilmäisyyden lääkereseptiä määrätessään, sillä osa lääkkeistä voi aiheuttaa tai pahentaa oireita. Tällaisia lääkkeitä ovat esimerkiksi osa aknelääkkeistä, antihistamiineista, beetasalpaajista, nesteenpoistolääkkeistä ja silmänpainelääkkeistä.

Oireet kannattaa ottaa puheeksi myös apteekissa, sillä kuivasilmäisyyden oireita voi usein helpottaa merkittävästi apteekin ilman reseptiä myytävillä kostutustuotteilla.

Joskus kuivasilmäisyys voi olla yksi oire sairaudesta, kuten Sjögrenin syndroomasta, kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai kakkostyypin diabeteksesta.

Apua kostutustipoista

Kostutustuotteet eivät vaikuta kyynelnesteen määrään mutta hoitavat oireita. Kosteuttavien silmätippojen vaikuttava aine on yleensä hypromelloosi tai karbomeeri. Ne tasapainottavat silmien pintakosteutta.

Satunnaiseen kosteutukseen sopivat kertakäyttöpipetit tai kosteuttava suihke, jota voi annostella päivän mittaan luomen päälle. Suihke sisältää öljyä, liposomia, joka kuljettaa kosteuttavan aineen silmän ­pintaan ja pidentää sen vaikutusaikaa.

Säännöllisesti käytettynä tipat voivat ­ehkäistä kuivien silmien tulehtumista.

Hankalimpiin oireisiin lääkäri voi määrätä kuuriluontoisesti allergiasilmätippoja, joita tavallisemmin käytetään allergiaoireisiin. Niiden vaikuttava aine on natrium­kromogligaatti.

Kuivasilmäisyyden oireita voi hoitaa apteekissa ilman reseptiä myytävillä kostutustuotteilla. Säännöllisesti käytettynä tipat voivat ehkäistä kuivien silmien tulehtumista. (Kuva Katja Lösönen/Apteekkariliitto)

Yöksi tuhdimpaa tuotetta

Silmätipat sopivat päiväkäyttöön, kun taas geelimäiset keinokyyneleet tai voidemaiset tuotteet voivat helpottaa oloa nukkuessa, jolloin oma kyynelerityksen tuotanto voi pysähtyä. Geeli ja voide vaikuttavat tippoja pidempään, mutta ne voivat sumentaa hetkellisesti näkökykyä. Osa tuotteista sisältää myös silmiä suojaavaa A-vitamiinia.

Silmien kosteuttamista ennen on ­pestävä kädet. Oikea kohta tuotteelle on silmän ja luomen välinen kouru. Pullo tai tuubi ei saa koskettaa silmää. Tarvittaessa annosteluun kannattaa pyytää apua perheenjäseneltä. Apteekista voi myös ostaa pulloon kiinnitettävän tiputusavun, joka parantaa puristusotetta ja auttaa kohdistamaan tipat oikein.

Kotikonstit käyttöön

Osa kuivasilmäisyydestä kärsivistä saa apua apteekissa myytävistä tyrniöljykapseleista, jotka ehkäisevät silmien ja limakalvojen kuivumista. Auton ilmastointi on hyvä pitää maltillisena ja suunnata pois kasvoilta. Toisinaan apua voi saada silmälaseista.

Piilolinssien käyttöä on hyvä välttää. Jos niitä kuitenkin pitää, kostutustipan on ­oltava säilöntäaineeton, jotta silmät eivät ärsyynny entisestään eivätkä linssit värjäänny.

Silmätippojen kanssa on tärkeä muistaa säännöllisyys ja riittävä käyttö: yksi tippa päivässä riittää harvoin.

Jos oireet eivät helpota kotikonstein tai apteekin itsehoitotuotteilla noin viikon ­kuluessa tai silmissä on tulehdusoireita, on tärkeä hakeutua lääkäriin.

Asiantuntijana farmaseutti Nur Türkarslan, Tesoman apteekki

Julkaistu Terveydeksi! 3/2021

Apteekki

APTEEKKIHAKU

Lue myös

Lataa lisää