Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Itsehoito  |  03.01.2022   |  TIINA LAANINEN   |  ISTOCKPHOTO

Sauhuttelu seis - pyydä apua apteekista!

Millainen nikotiinikorvaus­valmiste voisi parhaiten auttaa pääsemään irti tupakasta? Apteekki tarjoaa monenlaista yksilöllistä tukea ja tietoa tupakoinnin lopettajalle.

Hyödyt näkyvät välittömästi

Keho voi paremmin heti tupakoinnin ­lopettamisen jälkeen. Verenpaine ja syke palautuvat normaalille tasolleen jo 20 ­minuutin päästä tumppaamisesta. Häkää poistuu elimistöstä, keuhkot puhdistuvat ja parin päivän kuluessa huomaa haju- ja maku­aistin parantuvan. Tupakoinnin lopettaminen kohentaa myös kuntoa.

Kun on ollut tupakoimatta viisi vuotta, sydänkohtauksen riski on puolittunut. Keuhkosyövän riski puolittuu noin 10 tupa­koimattoman vuoden aikana. Tutkimusten mukaan myös tupakoinnin lopettaneen sydämen kuormitus vähenee, ja kun on ollut tupakoimatta noin 15 vuoden ajan, sydän toimii kuin ei olisi altistunut tupakoinnille.

Sopiva valmiste tueksi

Tupakasta irti pääseminen ei ole helppoa, sillä tupakointi synnyttää voimakkaan riippuvuuden. Lopettamispäätös kannattaa silti tehdä.

Apteekissa myytävät nikotiinikorvaus­valmisteet vähentävät tupakan vieroitus­oireita ja helpottavat siksi tupakoinnin lopet­tamista. Valittavana on purukumi-, suihke-, tabletti- ja annospussituotteita. Sopivimman tuotteen löytää, kun kysyy apteekissa rohkeasti apua. Tuote, joka on ollut tarkoituksenmukaisin naapurille tai tuttavalle, ei välttämättä ole sitä itselle.

Nikotiinikorvausvalmisteiden lisäksi ­lopettamista helpottaa, jos elämässä ei ole samaan aikaan muita suuria muutoksia.

Noudata annostusta

Riippuvuus nikotiinikorvausvalmisteista on epätodennäköistä, kun noudattaa annostusohjeita. Tuotteiden teho perustuu siihen, että annostus vähenee asteittain. Esimerkiksi purukumia suositellaan käytettäväksi kolmesta kuukaudesta vuoteen. Jos valmisteen käytön lopettaa liian nopeasti, riski ­tupakointiin retkahtamiseen kasvaa.

Valmisteita on myös tärkeää käyttää oikein. Esimerkiksi nikotiinipurukumia ei pureskella yhtäjaksoisesti, vaan sen annetaan puolen tunnin käytön aikana levätä ­välillä poskessa.

Nikotiinikorvausvalmiste on parempi vaihtoehto kuin tupakointi. Vaikka tuotteet sisältävät nikotiinia, ne eivät sisällä ­tupakan savussa olevia terveydelle haitallisia aineosia.

Suihkeet suosiossa

Tupakoinnin lopettaja valitsee edelleen useimmiten nikotiinikorvausvalmisteeksi perinteisen puru­kumin. Suihkeet ovat kuitenkin kasvattaneet viime vuosina suosiotaan, mikä perustunee nikotiinin nopeaan, alle minuutissa tapahtuvaan imeytymiseen ja suihkeen huomaamattomuuteen. Saatavilla on myös erilaisia laastareita, imeskelytabletteja sekä tabletteja ja nikotiini­pusseja, joista nikotiini imeytyy elimistöön liukenemalla huulen alta.

Jos tupakoinnin lopettamisyritykset ovat toistuvasti epäonnistuneet, lääkäri voi määrätä reseptilääkkeen lopettamisen tueksi. Reseptilääkkeet vähentävät joko tupakan himoa ja vieroitusoireita tai tupakoinnista ­aiheutuvaa mielihyvän tunnetta.

Vaikutuksia lääkitykseen

Tupakointi heikentää monien lääkeaineiden tehoa. Jos käyttää säännöllisesti jotakin lääkettä, on tupakoinnin lopettamisesta tärkeä keskustella myös hoitavan lääkärin kanssa. Asia kannattaa ottaa lääkärin vastaanotolla puheeksi jo etukäteen, ja tilannetta on hyvä seurata myös tupakoinnin lopettamisen jälkeen.

Toisinaan peruslääkitystä on tarpeen muuttaa ­tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Kun tupakointi päättyy, entinen määrä perussairauden hoitoon tarkoitettua lääkettä voi tehota aiempaa paremmin. Tällöin lääkäri voi todeta, että esimerkiksi potilaan beeta­salpaajalääkitystä voidaan vähentää.

Kysy neuvoa apteekista

Vain harva onnistuu pääsemään tupakasta eroon ensiyrittämällä. Silti ei kannata luovuttaa. Apteekista voi kysyä rohkeasti apua ja neuvoja. Esimerkiksi sopivan nikotiinikorvaushoitovalmisteen valintaan vaikuttaa, kuinka paljon on tupakoinut ja millaisiin sosiaalisiin tilanteisiin tupakointi on liittynyt. Jos lopettaminen ei yhdeksän kuukauden yrittämisen aikana onnistu, kannattaa hakeutua lääkäriin.

Tupakointi altistaa monille sairauksille, joten ­lopettaminen kannattaa. Tupakointi muun muassa lisää kroonisten keuhkosairauksien, mahahaavan, impotenssin, syövän, näköön liittyvien sairauksien sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.

Asiantuntijana farmaseutti Eija Salo, Pasilan apteekki, Helsinki

Julkaistu Terveydeksi! 4/2021

Apteekki

APTEEKKIHAKU