Hoidossa | 07.10.2014
Vaimo koki hyvän kuoleman
Helsinkiläisen Klaus Wessbergin puoliso kuoli tammikuussa rauhallisesti saattohoitokodissa. Hänen mielestään asiantuntevaa saattohoitoa tulisi olla tarjolla kaikille sitä tarvitseville.
Tepsivä kivunhoito, kiireetön tunnelma ja potilaan hyvinvoinnin varmistaminen olivat hoitokodin vahvuuksia. Yllätyksenä tuli, että myös omainen otettiin kaikissa käänteissä huomioon.
– Kun hoitajat ja vapaaehtoiset antoivat minulle aikaansa, toppuuttelin kerran, että enhän minä ole potilas vaan vaimoni. Mutta työt oli järjestetty niin, että potilaan hoidon lisäksi myös omaisia ehdittiin tukea, hän kertoo.
Lisbeth-vaimo sairasti uusiutunutta ja levinnyttä rintasyöpää. Klaus Wessbergin käsityksen mukaan kaikki voitava tehtiin sairaalassa syövän kukistamiseksi, mutta lopulta hoidot eivät enää tehonneet.
– Kun saattohoitopäätös oli tehty, Lisbeth vietti pari viimeistä kuukauttaan helsinkiläisessä Terhokodissa. Moni pelkää saattohoitovaihetta ja luulee, että se on jonkinlaista heitteillejättöä, eikä potilasta enää hoideta. Asia on aivan päinvastoin. Osaava saattohoito on aktiivista hoitoa, mutta se ei tähtää paranemiseen.
Wessbergit yllättyivät myös hoitokodin rauhallisesta ilmapiiristä.
– Henkilökunnan asenne sekä toisiinsa että potilaisiin ja omaisiin oli mutkaton ja rauhallinen, ja kaikesta pystyi juttelemaan. Ei millään uskoisi, miten paljon iloa ja yhteistä naurua mahtuu saattohoitokotiin, Wessberg muistelee.
Erityiskiitoksen hän antaa vapaaehtoisille, jotka on koulutettu ja perehdytetty tehtäväänsä. Heitä on kaikissa saattohoitokodeissa.
– Vapaaehtoistoimintaa pitäisi kaikin tavoin rohkaista ja tukea. He olivat aivan korvaamaton henkinen ja käytännön apu henkilökunnalle, potilaille ja omaisille, hän tähdentää.
Yksi tuokio jäi erityisesti Wessbergin mieleen.
– Kun kerran joulun alla tulin potilashuoneeseen, vapaaehtoinen lakkasi kaikessa rauhassa Lisbethin kynsiä. Tällä oli hänelle varmasti yhtä iso merkitys kuin parhailla lääkkeillä, hän arvelee.
Taso vaihtelee
Hyvää saattohoitoa on eri puolilla maata vaihtelevasti tarjolla. Kehitteillä on valtakunnallinen hanke, jolla turvattaisiin laadukas saattohoito kaikille sitä tarvitseville.
Saattohoito on kuolevan potilaan inhimillistä hoitoa, johon kuuluu tehokas kivunlievitys. Kaikkia muitakin oireita hoidetaan hyvin, mutta itse sairautta ei enää yritetä parantaa. Myös läheisten tukeminen ja auttaminen on olennaista.
– Hyvään saattohoitoon kuuluu ennen kaikkea turvallisuus. Ihmisen on saatava tuntea, että hän on hyvissä käsissä, eikä hänen tarvitse pelätä esimerkiksi niukasta kipulääkityksestä johtuvia tuskia, määrittelee Terhokodin johtaja ja ylilääkäri Juha Hänninen.
Myös tiedon saaminen on tärkeää: mitä elimistössä sairauden aikana tapahtuu, mistä oireet johtuvat ja kuinka niitä lievitetään.
– Tässä tapauksessa tieto ei lisää tuskaa, päinvastoin.
Parantumattomasti sairaalla potilaalla voi olla kivun lisäksi esimerkiksi ahdistusta ja sekavuutta, hengenahdistusta, suolitukoksia, nielemisvaikeuksia ja nesteen kertymistä vatsaonteloon. Kaikkia oireita voidaan ainakin osittain lievittää lääketieteen keinoin.
– Kivunlievitykseen on olemassa kymmenkunta eri lääkettä: kyse on enemmän lääkärien halusta kuin keinojen puutteesta. Noin 80–90 prosentissa tapauksista kivunhoito on hyvin helppoa, Hänninen korostaa.
”Kivunlievitykseenon olemassa kymmenkunta eri lääkettä: kyse on enemmän lääkärien halusta kuin keinojen puutteesta. Noin 80–90 prosentissa tapauksista kivunhoito on hyvin helppoa.”
Äärimmäisissä tapauksissa kipua voidaan hoitaa kirurgisin menetelmin tai sädehoidolla. Viimeinen keino on potilaan nukuttaminen viimeisiksi elinpäiviksi.
Hyviä ja huonoja kokemuksia
Yhteisvastuukeräyksen kotimaisena kohteena on tänä vuonna saattohoidon kehittäminen. Keräyksen johtaja Tapio Pajunen kertoo, että keräysvaroilla luodaan koko maan kattava koulutusjärjestelmä. Pajusella on pitkä kokemus saattohoitoalan koulutus- ja asiantuntijatehtävistä.
– Saattohoidon ammattilaisten määrä terveydenhuollossa kasvaa koko ajan, mutta alueelliset ja paikalliset erot ovat suuria. Pahin ongelma on sattumanvaraisuus: potilas ei aina tiedä, millaista saattohoitoa hän tarvittaessa voi saada vai saako ollenkaan, hän harmittelee.
Pajunen kertoo saavansa päivittäin kansalaisilta yhteydenottoja sekä hyvin onnistuneista että epäonnistuneista toimista kuolevan potilaan hoidossa. Toisessa ääripäässä ovat kokemukset laadukkaasta saattohoidosta, jota on voitu saada joko saattohoitokodissa tai tavallisessakin sairaalassa, jossa on alan osaamista.
– Mikäli on epäselvyyttä esimerkiksi kivunhoidosta, hoitava lääkäri voi soittaa keskussairaalan kipuklinikalle tai lähimpään saattohoitokotiin. Niissä osataan kyllä neuvoa. Ja ellei hoito tyydytä, nykyäänhän voi vaihtaa hoitopaikkaa, Hänninen muistuttaa.
Potilaan tekemästä hoitotahdosta voi löytyä osviittaa, kun hoidon linjauksia mietitään. Tämä koskee toki muutakin kuin saattohoitoa. Aiheesta löytyy tietoa internetistä.
Osaajia kautta maan
Yhteisvastuun keräysvaroin toteutettava koulutushanke lisää terveydenhuollossa ymmärrystä kuolevien potilaiden tarpeista ja hyvistä hoitokäytännöistä. Koulutusta tarjotaan niin hoitajille, vapaaehtoisille kuin lääkäreillekin. Tavoitteena on verkosto, joka ulottuisi terveydenhuollon kaikille tasoille.
Pajunen mainitsee, että Yhteisvastuu järjestää kirjoituskilpailun, jossa kerätään kansalaisten ajatuksia saattohoidosta.
– Ihmisillä on tarve kertoa kokemuksistaan. Yhteisvastuun tehtävänä on toimia niiden ihmisten äänenä, jotka eivät yleensä saa ääntään kuuluviin, hän tiivistää.
Lisää tietoa
Presidentti Niinistö: ”Saattohoito poistaa kärsimystä kaikilta”
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi helmikuussa Yhteisvastuukeräyksen avauspuheessaan, että hyvässä saattohoidossa potilas saa elämänsä loppuvaiheessa yksilöllistä hoitoa. Sillä voidaan lieventää tuskaa ja antaa henkistä tukea.
– Kuolemasta ja kuolevan potilaan hoidosta ei ole helppo puhua. Mutta vain avoimesti keskustelemalla voidaan saattohoitoa kehittää.
Niinistö korosti, että laadukas elämän loppuvaiheen hoito palvelee niin kuolevaa potilasta kuin hänen läheisiään.
– Se tuo helpotusta myös hoitoon osallistuville ammattilaisille ja vapaaehtoisille. Saattohoito poistaa kaikilta tarpeetonta kärsimystä.
Hän mainitsi, että keräyksellä tuetaan koulutusta ja verkoston luomista, joilla edistetään laadukkaan hoidon saatavuutta mahdollisimman lähellä kuolevan potilaan kotia. Koulutusta annetaan kuolevien parissa työskenteleville ammattilaisille ja vapaaehtoisille.
– Suomesta löytyy alan vahvaa ja arvokasta osaamista neljästä saattohoitokodista sekä useista perusterveydenhuollon toimipisteistä. Mutta kehittämistäkin on. Erityisesti valtakunnallista saatavuutta voidaan parantaa, Niinistö tähdensi.
Hyvä hoito vähentää kuolintoiveita
Eutanasia eli kuolinapu on sallittua Hollannissa ja Belgiassa. Keskustelu eutanasiasta on Hännisen mielestä tervetullutta, mutta käsitteiden kanssa pitää olla tarkkana.
– Eutanasia olisi viimeinen keino, johon voidaan potilaan pyynnöstä turvautua, mikäli hoitavat lääkärit pitävät sitä perusteltuna eikä mikään hoito lievitä potilaan kärsimystä. Näitä tapauksia olisi Suomessa vuosittain ehkä muutamia kymmeniä.
Hänninen korostaa, että ennen kuin Suomessa laaditaan eutanasialaki, pitäisi saattohoito saada koko maassa kuntoon.
– Saattohoito ehkäisee kuolintoiveita. Potilaat eivät halua eutanasiaa, jos he voivat luottaa, että heitä hoidetaan inhimillisesti loppuun asti. Laadukas saattohoito antaisi 99 prosentille potilaista riittävän hoivan ja avun.
3 faktaa
- Saattohoito on osa julkista terveydenhuoltoa. Sitä annetaan kotona, sairaalassa tai erityisessä saattohoitokodissa.
- Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 ihmistä. Heistä noin 13 000 tarvitsisi saattohoitoa, mutta sitä saa vuodessa vain runsaat 3 000.
- Suomessa on 25 vuoden ajan toiminut kolme Syöpäjärjestöjen perustamaa saattohoitokotia: Karinakoti Turussa, Pirkanmaan hoitokoti Tampereella ja Terhokoti Helsingissä. Lisäksi Hämeenlinnassa toimii Koivikko. Näissä on yhteensä noin 80 potilaspaikkaa.
Teksti Ilpo Salonen
Julkaistu Terveydeksi! 1/2014
