‹ Takaisin

Lemmikit  |  22.09.2017

Lemmikin ikääntyminen

Ikääntyminen näkyy lemmikissä kuten ihmisissäkin: vuosien saatossa tahti alkaa hidastua ja oirehdintaa voi tuntua esimerkiksi nivelissä.

Koirat elävät keskimäärin 10–14 vuoden ikäisiksi, mutta jättirotuisten koi­rien elinikä on usein tätä lyhyempi. Kissat saattavat hyvin­kin elellä yli 15-vuotiaiksi.

Vanheneminen on eläimillä­kin yksilöllistä. Yksi voi olla virkeä 10-vuotiaana, mutta toinen saattaa hiljalleen raihnaistua jo aiemmin.

– Eläimissä on eroja alkujaan­kin, sillä toiset rodut ovat aktiivi­sempia kuin toiset, ja myös yksi­löissä on suuria eroja. Ikääntymi­sen merkit on siis suhteutettava lemmikin ja sen persoonallisuu­den mukaan, muistuttaa pien­eläinkirurgian professori Outi Vapaavuori Helsingin yliopistolli­sesta eläinsairaalasta.

Vanhenemisen myötä eläi­men käyttäytyminen ja aktiviteet­titaso alkaa muuttua – meno käy hiljalleen verkkaisemmaksi. Vuo­sien karttuessa monille ilmaantuu myös erilaisten sairauksien oireita.

– Koira ei ehkä jaksa enää tehdä entisten pituisia lenkkejä, se voi alkaa ontua tai ei jaksa leikkiä yhtä innokkaasti kuin ennen. Sama pä­tee kissoihin, joista etenkin leik­kien vähenemisen huomaa.

Yleensä muutokset tulevat hil­jalleen, ja tahdin hidastuminen on normaalia. Jos käytöksessä ilme­nee äkillisiä muutoksia, on syytä käydä eläinlääkärissä. Esimerkiksi jos eläin alkaa juoda tai virtsata ta­vallista tiheämmin tai jos sen ke­hoon ilmaantuu epämääräisiä kohoumia tai patteja, on ehdotto­masti syytä viedä se tutkittavaksi.

Kremppaa ja kolotustakin

Ikääntyvän lemmikin energian­saannin ja kulutuksen pitäisi olla tasapainossa. Esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten sairauksien ehkäi­syssä painonhallinta on tärkeää. Tämä on helpointa, mikäli lem­mikkiä ei ole päästetty lihomaan.

Ikääntyvälle koiralle tai kissalle laihdutuskuuri on hankalampi. Ruoan määrän pitää joka tapauksessa vähentyä, jos lemmikki ei liiku entiseen tapaan.

– Lemmikki usein söisi kai­ken, mitä sille annetaan. Omis­tajalla onkin oltava kontrolli, mil­laiseksi sen elopaino muodostuu.

Etenkin nivel-ja hammasvaivat yleistyvät iän myötä. Hammaski­ven syntyyn vaikuttaa etenkin syl­jen koostumus. Eläin saattaa jättää syömättä, ja sen hengitys haisee. Silloin on syytä tutkituttaa suun tila ja poistattaa hammaskivi.

Lemmikin hampaiden harjaus ei poista hammaskiveä mutta eh­käisee sitä. Harjaus pitäisi aloit­taa jo pentuna ja huolehtia siitä päivittäin. Lemmikeille on omat hammasharjansa ja -tahnansa, joi­den makuina voi olla vaikka kana, maksa tai kala. Ihmisille tarkoitet­tuja tahnoja ei saa käyttää.

– Rutiinikäynneillä eläinlääkä­rin on hyvä tarkistaa myös hampai­den ja ikenien tila.

Kissojen nivelrikkoa on alettu tunnistaa vasta kymmenisen vuotta sitten.

– Nivelrikko ilmenee esimer­kiksi siinä, että kissa on haluton hyppäämään vaikka sohvalta alas.

Kissojen liikkumisesta niiden ni­veloireita ei ole yhtä helppo ha­vaita kuin koirilla, joiden ontumi­sen huomaa heti.

Painonhallinta estää myös nivelvaivojen syntyä. Oireita voi helpottaa huolehtimalla omega 3 -rasvahappojen saannista, glu­kosamiinista on joissakin tapauksissa havaittu olevan hyötyä, ja viherhuulisimpukkavalmisteita­kin voi käyttää. Lisäksi on tarjolla monenlaisia muita lisäravinteita ja vitamiineja, kuten foolihappoa ja erilaisia B-vitamiinivalmisteita aivoille.

Jäähyväisten aika

Lemmikilläkin on oikeus vanhuu­teen. Vuosittainen tarkastus on hyvä tapa huolehtia hyvinvoin­nista, vaikkei ongelmia olisikaan.

Jossain vaiheessa omistajan on kuitenkin kohdattava tilanne, jossa on kyettävä arvioimaan lem­mikin elämänlaatua mahdollisim­man tarkasti nimenomaan eläi­men kannalta.

– Eläinlääkärissä lemmikki on usein urheampi kuin kotona, ja lääkärin näkökulmasta eläin voi vaikuttaa ihan hyvinvoivalta. Ko­tioloissa kissat ja koirat kuiten­kin osoittavat, mikä on todellinen vointi.

Jos lemmikki ei esimerkiksi syö tai kävele tai muuten muistuta aiempaa itseään enää lainkaan, sen ei saa antaa tuntea turhaan tuskia. Silloin on aika kiittää lemmikkiä yhteisistä hyvistä vuosista ja pääs­tää se kärsimyksistään.

Teksti Susanna Haanpää
Asiantuntijana pieneläinkirurgian professori Outi Vapaavuori, Helsingin yliopistollinen eläinsairaala

Julkaistu Terveydeksi! 3/2013