‹ Takaisin

Terveys  |  22.09.2014

Sappikivet - mistä on kysymys?

Sappikivitauti on yksi tavallisimmista äkillisen vatsakivun aiheuttajista. Potilaan on vaikea löytää sopivaa asentoa. Pahoinvointia ja oksennuksia saattaa esiintyä.

Sappi on maksan erittämää nestettä, joka varastoituu sappirakkoon. Sappitiehyt kuljettaa sitä pohjukaissuoleen. Sapen avulla elimistö saa ravinnossa olevat rasvat ja rasvaliukoiset vitamiinit käyttöönsä. Se myös poistaa esimerkiksi kolesterolia ja punasolujen hajoamisesta syntyvää bilirubiinia kehosta.

Sappikivitaudissa sapesta muodostuu sappirakkoon tai sappiteihin kivimäisiä muodostelmia.

Oireet voivat vaihdella ajoittaisista ylävatsakivuista rajuihin kipukohtauksiin ja vaikeisiin lisäsairauksiin, kuten haimatulehdukseen. Niitä saattaa ilmetä esimerkiksi rasvaisen ja voimakkaasti maustetun aterian jälkeen. Useimmiten kivet eivät kuitenkaan aiheuta mitään oireita.

Sappikivikohtaus eli sappikoliikki voi olla hyvin kivulias. Yleensä oikean kylkikaaren seudussa tuntuu kouristuksenomaista kipua, joka voi säteillä myös selkään tai lavan seutuun. Kohtaus voimistuu minuuttien tai tuntien kuluessa ja kestää muutamista minuuteista useisiin tunteihin. Kipu on aaltomaista. Syvään hengittäminen voi pahentaa kipua.

Potilaalle voi myös kehittyä lisätauti, kuten sappirakon tulehdus, sappitiekivet ja haimatulehdus. Lisätaudit vaativat välitöntä hoitoa sairaalassa. Jos kivi tukkii sappitiehyen ja iho on kellertävä, leikkaus tulee tehdä heti.

Sappikivitautia epäiltäessä tehdään erilaisia laboratoriotutkimuksia. Ultraääni paljastaa sappirakossa olevat sappikivet lähes aina. Muita kuvantamistutkimuksia ovat sappi- ja haimatiehyeiden tähystyskuvaus, tietokonekuvaus ja magneettitietokonekuvaus. Näitä tehdään etenkin, jos epäillään esimerkiksi sappitiehyen kiveä.

Oireettomassa sappikivitaudissa hoidoksi riittää seuranta. Sappikivikohtauksia hoidetaan väliaikaisesti kipua helpottavilla lääkkeillä.

Sappirakon poistaminen leikkauksella on vakiintunut ja turvallinen menetelmä. Poisto ei vaikuta sapen kulkuun. Valtaosa sappileikkauksista tehdään tähystystekniikalla.

Poistoleikkaus tehdään nukutuksessa. Taudin oireet helpottavat heti leikkauksen jälkeen. Sairaalasta pääsee kotiin yleensä jo seuraavana päivänä. Työkyvyttömyysaika on 1–2 viikkoa.

Naisilla kivien esiintyvyys lisääntyy selvästi 30 ikävuoden jälkeen, miehillä kymmenen vuotta myöhemmin. Ylipaino sekä tietyt sairaudet ja lääkeaineet voivat vaikuttaa taudin syntyyn. Liikunta, terveellinen ruokavalio ja kohtuullinen alkoholinkäyttö vähentävät sappikivien syntymistä. Nopea ja voimakas laihduttaminen etenkin hyvin vähärasvaisella ruoalla lisää sappikivien vaaraa.

Lähteet: Sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki sekä hus.fi, terveyskirjasto.fi, Suomen Lääkärilehti
Julkaistu Terveydeksi! 1/2013

Apteekki

APTEEKKIHAKU