Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Mielessä  |  09.12.2014

Hyvä suhde ruokkii himoja

Hyvässä suhteessa on helppo ryhtyä rakastelemaan vihjeestä tai ehdottaa sitä mielikuvan yllyttämänä. Läheisyys ja läsnäolo tuovat piristävää maustetta arkeen.

Parhaimmillaan parisuhteessa on paljon kiintymystä, iloa, arvostusta, toistensa toiveiden ja tunteiden huomiointia – ja halua. Todellisuus saattaa olla mutkikkaampi: esimerkiksi häpeän tunteet voivat saada välttelemään seksiä, vaikka halua ja vetovoimaa olisikin. Ongelmista on hyvä ensiksi keskustella keskenään ja lähteä kiireettömästi kokeilemaan halun syttymistä.

Seksuaaliset vihjeet ja mielikuvat ovat omiaan sytyttämään haluja.

– Liekki voi leimahtaa kosketuksesta tai jonkun seksuaalisesti kiihottavan näkemisestä tai kuulemisesta. Halun seksiin voivat herättää myös omat seksuaalisesti virittyneet ajatukset tai tunteet, seksologian johtava asiantuntija Tarja Santalahti Väestöliitosta mainitsee.

Himoa ja huumoria

Kumppaneiden läheinen tunne toisiaan kohtaan houkuttelee heitä yhdessäoloon, myös rakastelemaan.

– Kumppanin ajatteleminen päivän mittaan nostaa hymyn suupieliin. Seksihetkessäkään ei halua olla missään muualla kuin juuri siinä.

Pitkässä, rakastavassa suhteessa edes vanhenemisen myötä tulleet pienet krempat milloin polveen milloin selkään eivät estä kumppaneita harrastamasta seksiä. Kokeilemalla löytyvät uudet asennot, ja saattaa olla, että niitä etsiessä saa muutamat hyvät naurutkin.

– Läheiset kumppanit löytävät kyllä keinot harrastaa seksiä, jos vanhat asennot eivät enää sovi.

Kun suhde on hyvä, seksiä myös harrastetaan niin paljon tai niin vähän – ilman suorituspaineita – kuin kumppanit haluavat. Hyvässä tapauksessa halujen määrä on suunnilleen sama.

– Hyvä suhde voi kukoistaa myös erillään asuvien kumppaneiden välillä: erillään asuminen pitää seksielämän aktiivisena. Jos vain viikonloppuisin tavataan, heti perjantaiaamusta rupeaa kehoa kutkuttamaan seksuaalisen nautinnon odotus.

Seksi ei kuitenkaan ole vain pariskuntien harrastus. Yksinelävät voivat tyydyttää itsensä, ja esimerkiksi miehille sitä suositellaan muun muassa eturauhasen terveyden nimissä. Turvalliset tilapäiset suhteetkin ovat yksin elävälle avuksi seksin puutteeseen.

– Jos yhden illan suhde tuottaa nautintoa molemmille eikä ole kenellekään vahingoksi, niin miksi ei sellaiseen ryhtyisi, Santalahti tuumii.

Huonossa suhteessa ei kiinnosta

Santalahti on huomannut, että parisuhteen taustalla saattaa olla jotain pielessä, jos seksi ei kumppaneita kiinnosta.

– Kumppanit eivät esimerkiksi arvosta toisiaan. Tai heistä tuntuu siltä, ettei toinen kuuntele eikä kerro omia ajatuksiaan ja tunteitaan, hän sanoo.

Seksihaluttomuus voi myös olla vain toisen ongelma, joka johtuu hänen henkilökohtaisista syistään. Huonot seksikokemukset voivat tulla mieleen estäen halun syttymisen tai antautumisen halun vietäväksi. Traumaattiset muistot väkivallasta saattavat lukita tilanteen niin, ettei henkilö pysty jatkamaan alkua pidemmälle.

Oman kehon häpeäminen tai inhoaminen voi aiheuttaa seksin välttelemistä. Seksiä voi hävetä, jos siihen on kasvatettu suhtautumaan epäluuloisesti.

– Seksin häpeäminen voi näkyä esimerkiksi niin, että henkilö pyrkii kontrolloimaan itseään tai kumppaniaan seksin aikana. Hän yrittää olla ilmaisematta nautintoa tai hyväksyy vain yhden seksin harjoittamisen tavan.

Lopulta voi käydä niin, että rakastelu jää, jos on helpompi olla sitä harrastamatta kuin harrastaa sitä tiukasti kontrolloidussa olosuhteissa.

Pulmiin useita ratkaisuja

Seksiongelmat eivät toki aina johdu parisuhteesta tai henkilökohtaisista syistä. Myös sairaudet, niiden lääkehoidot ja leikkaukset seuraamuksineen aiheuttavat pulmia. Hoitavan lääkärin kanssa seksiasiat voi rohkeasti ottaa puheeksi – lääkärit ovat yleensä tottuneet niitä selvittämään tai voivat ohjata eteenpäin, elleivät itse koe osaavansa auttaa.

Ikääntyvien miesten yleisin seksiin liittyvä fyysinen vaiva on erektiohäiriö. Se yleensä häviää tai lievenee sopivan lääkityksen löytyessä.

Ikääntyville naisille voi puolestaan limakalvojen kuivuminen tuottaa ongelmia. Santalahti neuvoo silloin turvautumaan apteekista ilman reseptiä saataviin mietoihin paikallishoitovalmisteisiin.

– Myös vaihdevuosien hormonaaliset muutokset voivat vaikuttaa mieleen niin, että seksi ei kiinnosta. Hoitavan lääkärin kanssa kannattaa ottaa asia puheeksi.

Jutellen liikkeelle

Vähäinen seksin määrä tai seksittömyys parisuhteessa ei ole ongelma, jos se ei kumpaakaan häiritse. Jos kuitenkin parisuhteesta tai muista syistä johtuva haluttomuus aiheuttaa ongelmia, kannattaa miettiä yhdessä, mitä on tapahtunut: missä vaiheessa seksi alkoi vähetä ja miksi. Halujen puutetta on voinut olla jo alusta asti, mutta aikaa myöten se on alkanut nousta ongelmaksi.

– Mikäli haluttomuus vaivaa vain toista osapuolta, on silloinkin tilanteesta keskusteltava. Muussa tapauksessa toinen voi ryhtyä kuvittelemaan tuulesta temmattuja syitä haluttomuudelle.

Jos syystä tai toisesta johtuvaan tilanteeseen ei yhdessä yrittämällä saada tolkkua, kannattaa varata aika seksuaalineuvontaan. Seksuaaliterapeutista saattaa olla apua, mikäli taustalla on jokin traumaattinen tapahtuma.

– Joskus ahdistavat muistot esimerkiksi vanhoista väkivallan kokemuksista alkavat turvalliseksi koetussa suhteessa puskea ulos. Terapeutti voi avata kumppanille tilannetta. Trauman ja sen seurausten selvittäminen on ammatti-ihmisen avulla helpompaa kuin omin päin.

Toisinaan seksittömyydessä on vain kyse sen unohtumisesta esimerkiksi kiireiden tähden. Juttelu, yhteinen ajanvietto ja hellyyden osoitukset, miksei myös rauhalliset iltahetket hyvän ruoan ja juoman kera, ovat silloin hyviä tapoja läheisyyden lisäämiseksi. Kohta voi lähteä kokeilemaan, josko halu syttyisi herättelemällä seksuaalisesti uinuvaa kehoaan ja mieltään. Seksuaalisviritteinen jutustelu ja eroottinen materiaali voivat saada väreilyä aikaan, jos suhteen perusta on muuten hyvällä mallilla.

Lisää tietoa

Apteekista apua

Apteekeissa on välineitä seksielämän rikastuttamiseen ja avuksi seksiin liittyvissä ongelmissa. Esimerkiksi erektiopumput helpottavat erektion saamista ja vibraattorit vahvistavat kiihottumista. Lantionpohjan lihasten harjoittaminen auttaa myös orgasmin saamisessa. Liukuvoiteet kosteuttavat emätintä ja lisäävät kosketusherkkyyttä.

– Valikoimassa on niin tuotteita sairauksien aiheuttamien seksuaalisen toimintakyvyn toiminnallisten ongelmien ratkaisemiseksi kuin mielihyvänäkökulmasta valittuja, markkinointipäällikkö Päivi Korkman Jämsän Apteekista kertoo.

Apteekin tuotteiden laatuun voi luottaa, ja ne ovat turvallisia ja toimivia.

– Seksuaaliterveys on luonnollinen osa-alue ihmisen hyvinvointia ja terveydenhoitoa. Siksi se kuuluu myös apteekkiin. Apteekista saa terveydenhoitoalan ammattilaisten neuvot seksuaaliterveyteen liittyviin kysymyksiin. Intiimit asiat ovat apteekkityössä jokapäiväisiä.

Apteekkihenkilökunta tietää esimerkiksi lääkkeiden ja sairauksien vaikutuksista seksiin, ja he osaavat neuvoa seksin apuvälineiden käytössä.

Vauvan saanti tuo taukoa

Synnytys vie naisen seksuaaliset halut laskeneen estrogeenitason tähden tavallisesti kahdeksi–kolmeksi kuukaudeksi. Halut palautuvat itsestään viimeistään muutaman kuukauden päästä synnytyksestä, jos haluttomuuden syynä on hormonitoiminta.

– Limakalvojen kuivuus voi häiritä tai aiheuttaa kipua seksin aikana vielä halujen palauduttuakin. Kannattaa silloin kysyä apteekista estrogeenia paikallishoitona kuiville limakalvoille. Lisäksi välilihan repeämä tai leikkausarvet voivat aristaa. Silloin seksiasentojen vaihtaminen saattaa auttaa, Tarja Santalahti neuvoo.

Uudessa tilanteessa lisäksi vauvaan keskittyminen saa seksin siirtymään mielessä taka-alalle. Jos vauvan unirytmi on hukassa pidempään, väsymys vie seksihalut. Kun elämä on rauhoittunut, kannattaa suhtautua avoimesti niin kumppanin seksuaalisiin kutsuihin kuin omiin viriäviin haluihin. Ei kannata jättää seksiä liian pitkäksi aikaa, jotta kynnys siihen ei tulisi liian korkeaksi.

– Parisuhteessa molemmat ovat vastuussa lapsen syntymän jälkeenkin eroottisen kipinän säilyttämisestä. Kummankin tehtävänä on osoittaa välittävänsä toisesta, ja toiselle on tärkeää antaa huomiota. Muista olla hellä kiireisessä arjessakin, Santalahti rohkaisee.

Teksti Mia Hemming, kuvitus Marika Maijala

Asiantuntijana johtava asiantuntija Tarja Santalahti, Väestöliitto

Julkaistu Terveydeksi! 4/2014

Apteekki

APTEEKKIHAKU