‹ Takaisin

  |  03.10.2022   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Elinluovutus on vastuullinen teko

Elinsiirtoviikolla 3.–8.10. muistutetaan, että elinluovutustahdon ilmaiseminen on edelleen tärkeää, vaikka lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä kieltänyt.

,

Suomessa elinsiirtoa odottaa yli 550 ihmistä. Kaikille uusi elin ei ehdi ajoissa, sillä siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Vuosittain uuden elimen saa noin 400 tarvitsevaa.

Lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään kieltänyt. Mahdollisen luovuttajan tahto pyritään kuitenkin aina selvittämään. Elinluovutustahdon ilmaiseminen varmistaa oman tahdon toteutumisen ja selkeyttää elinluovutusprosessia. 

- Elinluovutustahdon voi ilmaista paperisella elinluovutuskortilla, kirjaamalla tahdon Omakantaan, lataamalla elinluovutuskortti-sovelluksen tai vain kertomalla läheisilleen tahtonsa, kertoo Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.

Perussairaudet tai ikä eivät välttämättä ole este elinluovutukselle, mutta vain pieni osa vainajista soveltuu elinluovuttajiksi. On todennäköisempää, että itse joskus tarvitsisi elinsiirron, kuin että toimisi elinluovuttajana.

Elinluovuttajaksi kolmella eri tavalla

Usein ajatellaan, että elinluovuttajat ovat onnettomuuksissa loukkaantuneita tai menehtyneitä, mutta näin ei itse asiassa ole.

– Sairaudet ovat suurin kuolemaan ja elinluovutukseen johtava syy. Aivokuolleista elinluovuttajista 81 prosentilla taustalla on aivoverenvuoto tai muu vakava aivotapahtuma, kertoo valtakunnallinen elinluovutuskoordinaattori, dosentti Anna-Maria Koivusalo HUS:sta.

Elinluovuttajaksi voi tulla kolmella tavalla. 

Terve ihminen voi luovuttaa toisen munuaisensa omaiselleen, läheiselleen, ystävälleen tai tuntemattomalle henkilölle.

Suurin osa elinsiirroista tehdään edelleen aivokuolleilta elinluovuttajilta saaduilla elimillä. Aivokuolema tarkoittaa täydellistä aivoverenkierron ja kaiken aivotoiminnan pysyvää loppumista.

– Aivokuoleman yhteydessä oma hengitystoiminta lakkaa. Mikäli hengitystä ei keinotekoisesti ylläpidetä, myös sydän pysähtyy, Koivusalo kertoo.

Nykyään Suomessa on mahdollista olla elinluovuttaja myös verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen.

– Tällaisessa tapauksessa tehohoidossa olevalla potilaalla on palautumaton, vaikea aivovaurio. Kun hoitavat lääkärit toteavat, että toivoa toipumisesta ei ole, on eettisesti perusteltua luopua tehohoidosta ja harkita elinluovutuksen mahdollisuutta, Koivusalo jatkaa.