‹ Takaisin

  |  19.11.2019   |  UUTISPALVELU DUODECIM   |  INGIMAGE

Hampaiden hoitaminen voi laskea verenpainetta

Hampaiden kiinnityskudosten tulehduksen eli parodontiitin hoitaminen voi laskea verenpainelukemia

,

Hampaiden kiinnityskudosten tulehdus eli parodontiitti voi tuoreen tutkimuksen mukaan nostaa verenpainetta. Parodontiitin hoitaminen puolestaan laskee verenpainelukemia, European Heart Journalin julkaisemat tulokset osoittavat.

Tulokset ovat erittäin mielenkiintoisia, sillä tätä ennen parodontiitin hoitamisen ei ole osoitettu laskevan verenpainetta. Todennäköisesti taustalla on parodontiittiin kuuluvan tulehdustilan hellittäminen. Tulokset vahvistavatkin näyttöä tulehdustilojen ja korkean verenpaineen yhteyksistä.

Havainnot perustuvat kokeeseen, jossa sata parodontiittia ja korkeaa verenpainetta potevaa aikuista satunnaistettiin joko parodontiittihoitoon tai vertailuryhmään. Tutkijoilla oli käytössään geenitietoja, joiden avulla he valitsivat tutkimukseen henkilöitä, joiden perimä altisti sekä parodontiitille että korkealle verenpaineelle.

Parodontiitin hoitaminen johti kahdessa kuukaudessa huomattavaan tulehdusmerkkiaineiden vähentymiseen sekä verenpaineen laskuun. Verrokkeihin nähden heidän systolinen vuorokausiverenpaineensa laski keskimäärin 11 mmHg enemmän. Myös diastolinen verenpaine laski, minkä lisäksi verisuonten sisäpintojen toimintakyvyssä havaittiin parannusta.

Tulokset olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne vahvasti viittaavat siihen, että parodontiitti ja siihen liittyvä krooninen tulehdustila todennäköisesti nostavat verenpainetta. Jos havainnot varmistuvat, parondontiitin hoitamisella voisi olla huomattava vaikutus väestön terveyteen. Suomessa arviolta kahdella kolmesta yli 30-vuotiaasta on alkava tai pidemmälle ehtinyt parodontiitti. Korkeaa verenpainetta potee noin puolet suomalaismiehistä ja kolmannes -naisista.