‹ Takaisin

  |  14.07.2017

Kasvisproteiinit saattavat vaikuttaa vaihdevuosien alkamiseen

Varhaiset vaihdevuodet olivat harvinaisempia naisilla, joiden ruokavaliossa oli paljon esimerkiksi tofua, soijaa tai pähkinöitä.

,

Naisen ruokavalio saattaa tuoreen tutkimuksen perusteella vaikuttaa siihen, missä vaiheessa hänen vaihdevuotensa eli menopaussi alkaa.

Tulosten perusteella varhainen, alle 45-vuotiaana alkava menopaussi on harvinaisempi naisilla, joiden ruokavaliossa on paljon kasviperäisiä proteiineja.

Tutkimus perustuu 116 000 naisen kaksikymmenvuotiseen seurantaan, jonka alkaessa naiset olivat 25 - 42-vuotiaita. Noin 2 000 osallistujalla vaihdevuodet alkoivat ennen 45 vuoden ikää.

Varhaiset vaihdevuodet olivat harvinaisempia naisilla, joiden ruokavaliossa oli paljon esimerkiksi tofua, soijaa, pähkinöitä tai muita proteiinipitoisia kasviperäisiä ruoka-aineita. Myös täysjyvätuotteisiin liittyi vastaava vaikutus.

Tutkijoiden havainnot ovat mielenkiintoisia, mutta ne pitää varmistaa lisätutkimuksissa ennen kuin kasviperäisten proteiinien voi varmuudella sanoa vaikuttavan vaihdevuosien ajankohtaan.

Kasvikset, täysjyvätuotteet ja kasviproteiinit ovat kuitenkin monella tapaa terveellisiä, joten niiden lisääminen ruokavalioon on joka tapauksessa hyväksi.

Vaihdevuosilla tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin naisen kuukautiset lakkaavat ja munasarjojen toiminta heikkenee ja loppuu. Suurelle osalle naisista tämä aiheuttaa oireita, kuten kuumia aaltoja ja yöllistä hikoilua.

Suomalaisnaisten vaihdevuodet alkavat keskimäärin 51 vuoden iässä.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

UUTISPALVELU DUODECIM

Kuva: Ingimage