‹ Takaisin

  |  23.04.2020   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Koivun kukinta alkaa lähiviikkoina Etelä-Suomessa

Siitepölyn määrän ennustetaan jäävän normaalia pienemmäksi. Koivuallergisten kannattaa kuitenkin aloittaa lääkitys ajoissa.

,

Koivu aloittaa kukintansa Etelä-Suomessa lähiviikkojen aikana. Ilmassa saattaa kuitenkin olla jo jonkun verran koivun siitepölyä kaukolaskeumien seurauksena. Pohjoisimmassa Lapissa koivu kukkii vasta kesäkuun alussa.

Luonnonvarakeskuksen norkkolaskentojen perusteella koivun kukinnasta odotetaan tänä vuonna tavanomaista heikompaa. Heikohkon kukinnan taustalla ovat viime kesänä kukka-aiheiden muodostumisvaiheessa vallinneet viileät säät. Avoimilla ja lämpimillä paikoilla kasvavissa koivuissa, kuten pihakoivuissa, saattaa kuitenkin esiintyä runsaastikin norkkoja, jotka lisäävät paikallisesti siitepölyn määrää ilmassa. Lämmin ilma saattaa myös lisätä siitepölyn allergeenisuutta eli kykyä aiheuttaa oireita.

Allergialääkitys kannattaa aloittaa noin viikko tai kaksi ennen ensimmäisten oireiden ilmaantumista. Kun lääkityksen aloittaa ajoissa välttyy pahimmilta oireilta.

Tänä vuonna siitepölykausi alkoin leudon talven seurauksena normaalia aiemmin, pähkinäpensas kukki paikoitellen jo tammikuussa lepän kukinta aikaistui lähes koko maassa. Allergiakausi onkin tänä vuonna totuttua pidempi.

Tällä hetkellä siitepölymäärät vaihtelevat vähäisistä kohtalaisiin. Tilanteen kehittymistä voi seurata Turun Yliopiston Norkko.fi-sivustolta. Ajankohtainen siitepölytilanne ja ennuste päivitetään sivustolla kaksi kertaa viikossa.