Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  18.12.2020   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Koronaviruksen vasta-aineet säilyvät ainakin puoli vuotta

THL:n tutkimuksessa neutraloivia vasta-aineita löytyi yli 90 prosentilta tutkituista puoli vuotta tartunnan jälkeen.

,

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa on havaittu, että hyvin suurella osalla keväällä koronavirustartunnan saaneista oli edelleen mitattavia määriä vasta-aineita kuuden kuukauden jälkeen. Jo aiemmassa THL:n ja Helsingin kaupungin tutkimuksessa havaittiin, että lähes kaikki koronavirustartunnan saaneet muodostivat vasta-aineita ja ne säilyivät neljän kuukauden ajan.

Koronaepidemian serologisen väestötutkimuksen seurantatutkimus alkoi lokakuussa. Siihen kutsuttiin keväällä koronavirustartunnan saaneita, 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä, joilla PCR-testauksella varmennetusta tartunnasta oli kulunut vähintään puoli vuotta aikaa.

Tähän mennessä tutkimukseen on osallistunut 1164 henkilöä viiden eri sairaanhoitopiirin alueelta. Vasta-ainetutkimuksessa käytettiin THL:ssa kehitettyä mikroneutralisaatiotestiä, joka mittaa virusta neutraloivia vasta-aineita. Näitä vasta-aineita on löydetty valtaosalta (91 %) tutkituista.

- Se, että vasta-aineet säilyvät pitkään näin suurella osalla tartunnan saaneista on lupaava havainto, ja erityisesti neutraloivien vasta-aineiden löytyminen voi merkitä pidempikestoista suojaa uudelta tartunnalta, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin.

Havainnot lupaavia rokotteiden toimivuuden kannalta

Myös muissa viimeaikaisissa tutkimuksissa on nähty, että neutraloivat vasta-aineet säilyvät suurella osalla tartunnan saaneista siitä huolimatta, että vasta-aineiden kokonaismäärä laskee tartuntaa seuraavien kuukausien aikana. Tutkimuksissa on myös havaittu, että vakavan COVID-19-taudin sairastaneilla vasta-aineita muodostuu suurempi määrä, jolloin vasta-aineet myös säilyvät elimistössä pidempään.

Neutraloivat vasta-aineet todennäköisesti antavat suojaa uutta tartuntaa vastaan, mutta toistaiseksi ei tiedetä, kuinka suuri määrä vasta-aineita riittää suojaamaan tartunnalta tai kuinka pitkään suoja säilyy.

Neutraloivat vasta-aineet kohdistuvat viruksen piikkiproteiiniin, johon myös valtaosa kehitteillä olevista rokotteista perustuu. Kliinisissä tutkimuksissa koronavirusrokotteet ovat tuottaneet yhtä hyvän tai voimakkaamman vasta-ainevasteen kuin sairastettu infektio.

- Havaintomme siitä, että neutraloivat vasta-aineet säilyvät suurimmalla osalla yli puolen vuoden ajan tartunnan jälkeen, lisää optimismia myös rokotteiden antamasta pitkäkestoisesta suojasta, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Arto Palmu.