‹ Takaisin

  |  13.10.2020   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Koronaviruksen vasta-aineet säilyvät luultua pidempään

Tuore THL:n ja Helsingin kaupungin tutkimus osoittaa, että koronatartunnan seurauksena elimistössä syntyneet vasta-aineet säilyvät ainakin neljä kuukautta.

,

Koronavirustartunnan seurauksena elimistössä muodostuvat vasta-aineet säilyvät ainakin neljä kuukautta, osoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Helsingin kaupungin juuri julkaistu tutkimus. 

Aiemmissa tutkimuksissa on raportoitu toisistaan poikkeavia tuloksia. Osassa tutkimuksia on nähty, että vasta-aineet laskisivat sairastaneen elimistössä hyvin nopeasti, jopa alle kolmessa kuukaudessa. Useissa viimeaikaisissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että valtaosalla vasta-aineet säilyvät pidempään.

THL:n maaliskuussa alkaneeseen tutkimukseen kutsuttiin perheitä, joissa vähintään yhdellä perheenjäsenellä oli tutkimuksen alussa PCR-varmistettu koronavirustartunta. 

Lähes kaikille koronavirustartunnan saaneille tutkittaville muodostui vasta-aineita ensimmäisen kuukauden kuluessa tartunnasta. Vasta-aineiden määrä laski seurannan aikana, mutta vielä neljän kuukauden kuluttua tartunnasta viruksenvasta-aineet säilyivät mitattavissa lähes kaikilla tutkituilla.

Vasta-aineet kykenevät neutraloimaan virusta

THL:n tutkimuksessa mitattiin myös vasta-aineita, jotka laboratorio-olosuhteissa pystyvät neutraloimaan virusta.

- Neutraloivia vasta-aineita muodostui lähes kaikilla koronavirustartunnan saaneilla ja suurimmalla osalla myös ne säilyivät seurannan ajan. Vaikka emme vielä tiedä varmuudella, millainen immuniteetti suojaa uudelta tartunnalta, juuri neutraloivilla vasta-aineilla todennäköisesti on merkitystä, kertoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin.

Tuloksilla on merkitystä myös rokotekehityksen näkökulmasta. Luonnollinen infektio tuottaa neutraloivia vasta-aineita, jotka kohdistuvat viruksen piikkiproteiiniin. Valtaosa kehitteillä olevista rokotteista perustuu juuri tähän rakenteeseen.

- Koska myös rokottamalla pyritään saamaan aikaan pitkäkestoisia neutraloivia vasta-aineita, on lupaavaa, että infektion tuottama immuniteetti on kestoltaan pidempi kuin aiemmin on raportoitu, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

THL:n tutkimuksessa selvitetään seuraavaksi immuniteetin säilymistä 6–7 kuukauden kuluttua tartunnasta. Tuloksia on odotettavissa loppuvuoden aikana.