Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
| 05.08.2024 | TARU VANHALA | INGIMAGE
Runsaat poissaolot peruskouluaikana ovat riskitekijä varhaisaikuisuuden psyykkiselle pahoinvoinnille ja toisen asteen opintojen keskeytymiselle, kertoo tuore kotimainen tutkimus.
Huoli peruskoulun oppilaiden koulupoissaoloista on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Myös kouluterveyskyselyjen perusteella koulupoissaolojen määrä yläkouluissa on lisääntynyt.
Tuore Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkimushanke osoittaa, että runsaat koulupoissaolot peruskouluaikana ovat riskitekijä varhaisaikuisuuden psyykkiselle pahoinvoinnille ja toisen asteen opintojen keskeytymiselle.
Osalla nuorista poissaolot lisääntyivät yläkouluun siirtymisen myötä.
– Jo pienikin kasvu poissaolojen määrässä ennusti riskiä myös myöhemmille poissaoloille. Oppilailla, joilla on koulunkäyntiä haittaavia poissaoloja kuudennella luokalla, on hyvin todennäköisesti vastaavia poissaoloja koko yläkoulun ajan, toteaa professori Risto Hotulainen Helsingin yliopistosta.
Pienellä osalla nuorista poissaolokierre alkaa jo alakoulussa ja jatkuu toiselle asteelle saakka.
– Näillä nuorilla oli muita suurempi riski monenlaisten henkisen pahoinvoinnin tekijöiden kasaantumiseen varhaisaikuisuudessa. Tämän lisäksi näillä nuorilla oli muita suurempi riski jäädä Kelan toimeentulotuen varaan varhaisaikuisuudessa.
Tutkimuksessa havaittiin, että palautemerkinnät, joita opettajat kirjaavat oppilailleen käyttäytymiseen ja työskentelyyn liittyen, heijastuvat osaltaan poissaoloihin. Toistuvat merkinnät läksyunohduksista, häiritsevästä käyttäytymisestä ja myöhästymisistä ennustivat ongelmallisia poissaoloja myöhemmin koulupolulla.
- Poissaolo- ja palautemerkintöjen kirjaustapoja tulisi yhtenäistää, ja niiden antamisen hyödyllisyyttä tulisi arvioida oppilaan näkökulmasta. Oppilaalle tulisi tarjota merkintöjen sijaan tukea oppimiseen ja oman toiminnan ohjaamiseen, yliopistonlehtori Sanna Oinas Helsingin yliopistosta kuvaa.
Vahva sekä opettajilta että vanhemmilta saatu tunnetuki suojaa psyykkiseltä pahoinvoinnilta ja koulutuksen keskeyttämiseltä sekä lisää todennäköisyyttä, että nuori valmistui toiselta asteelta tavoitteellisessa ajassa.
Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkimus on osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa hanketta (2022–2024), jonka tavoitteena oli tarkastella perusopetuksen poissaoloja ja niihin annetun tuen vaikutusta koulunkäyntiin.