Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  17.06.2020   |  UUTISPALVELU DUODECIM   |  INGIMAGE

Masennus altistaa sydänsairauksille

Tuore tutkimus vahvistaa, että masennuksesta kärsivät sairastuvat muita todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteihin ja myös menehtyvät nuorempina. Ilmiö on havaittavissa kaikkialla maailmassa, kaikissa tuloluokissa.

,

Sydän- ja verisuonitaudit, kuolleisuus ja masennus on yhdistetty toisiinsa aiemminkin, mutta tutkimustulokset ovat perustuneet lähinnä varakkaiden maiden väestöihin. JAMA Psychiatry -lehdessä julkaistun tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat ilmiön näkyvän myös köyhissä ja keskituloisissa maissa ympäri maailmaa.

Tutkimuksessa seurattiin lähes 150 000 keskimäärin 50-vuotiasta miestä ja naista 21 eri maasta. Osallistujista 11 prosentilla oli masennusta seurannan alkaessa.

Masennusta potevien riski sairastua sydän- ja verisuonitautiin tai menehtyä yhdeksänvuotisen seurannan aikana oli noin viidenneksen suurempi kuin samanikäisten, joilla ei ollut masennusoireita. Tämä havaittiin kaikissa maissa, mutta yhteys oli selvästi voimakkaampi kaupunkialueilla kuin maaseudulla.

Havainnot vahvistavat näyttöä masennuksen ja sydän- ja verisuonitautien yhteydestä, mutta ilmiölle ei vielä tiedetä tarkkaa syytä. Esimerkiksi kumpaankin sairauteen kuuluva tulehdustila voi olla yksi selitys.

Masennukseen sairastuu noin joka seitsemäs suomalainen jossain vaiheessa elämänsä aikana. Usein se alkaa jonkin kielteisen elämänmuutoksen, kuten avioeron, työttömyyden tai läheisen kuoleman jälkeen.