Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
| 25.07.2024 | ISTOCK
Masennusta potevien 60-vuotiaiden muisti heikkenee nopeammin kuin muiden samanikäisten, kertoo tuore tutkimus.
Masennusta potevien 60-vuotiaiden muisti heikkenee nopeammin kuin muiden samanikäisten, tuore tutkimus osoittaa. Yhteys näyttäisi toimivan myös toiseen suuntaan, sillä muistin heikkeneminen liittyy suurentuneeseen masennusriskiin.
Tutkimukseen osallistui 8 300 kotonaan asuvaa keskimäärin 64-vuotiasta englantilaista, joiden muistia ja mielialaa tarkasteltiin 16 vuoden ajan.
Masennusta potevat pärjäsivät muistitesteissä muita huonommin seurannan alussa. Masennusoireiden pahentuminen liittyi myös muistin nopeampaan heikkenemiseen seurannan kuluessa. Muistin heikkeneminen ennakoi myös masennusoireiden pahentumista.
Samansuuntaisia tuloksia masennuksen ja muistin yhteyksistä on saatu aiemminkin, mutta havainnot vahvistavat näyttöä entisestään.
Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.
Suomessa diagnosoidaan muistisairaus keskimäärin 23 000 henkilöllä vuosittain. Muistisairautta potee yli 150 000 suomalaista, mutta merkittävä osa sairauksista jää toteamatta.
Masennusta sairastaa noin 6 prosenttia väestöstä.