Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  11.06.2019   |  UUTISPALVELU DUODECIM   |  INGIMAGE

Muistin heikentyminen lisää yksinäisyyttä ja yksinäisyys muistin heikkenemistä

Hyvin muistitesteissä tutkimuksen alussa pärjänneet välttyivät muita todennäköisemmin yksinäisyydeltä seurannan aikana.

,

Yksinäisten kuusikymppisten muisti näyttäisi heikkenevän tavallista todennäköisemmin, mutta muistiongelmat voivat puolestaan altistaa yksinäisyydelle, tuore tutkimus osoittaa.

Samaan suuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin, mutta tutkimuksista on jäänyt epäselväksi toimiiko yksinäisyyden ja muistin heikkenemisen yhteys kumpaankin suuntaan.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat 5 900 keskimäärin 65-vuotiaan kymmenvuotiseen seurantaan, jonka aikana osallistujille tehtiin muistia ja muita kognitiivisia mielentoimintoja mittaavia testejä joka toinen vuosi. Samassa yhteydessä osallistujilta kyseltiin yksinäisyydestä.

Itsensä yksinäiseksi kokeneet pärjäsivät muistia ja kielellisiä taitoja mittaavissa testeissä muita huonommin tutkimuksen alussa. Heidän muistinsa myös heikkeni todennäköisemmin kuin muiden osallistujien.

Hyvin muistitesteissä tutkimuksen alussa pärjänneet välttyivät muita todennäköisemmin yksinäisyydeltä seurannan aikana. Muistin heikkeneminen puolestaan lisäsi yksinäisyyttä, tulokset osoittivat.

Aiempien tutkimusten perusteella yksinäiset ja itsensä sosiaalisesti eristyneiksi kokevat saavat todennäköisemmin myös sydänoireita kuten sydänkohtauksen, rasitusrintakipuja tai jonkin aivoverenkiertohäiriön.

Tutkimus julkaistiin International Journal of Epidemiology -lehdessä.