‹ Takaisin

  |  29.05.2020   |  UUTISPALVELU DUODECIM   |  INGIMAGE

Oireettomat koronatapaukset saattavat olla luultua yleisempiä

Tuore tutkimus vihjaa, että koronavirustartunnan saaneista tiedettyä suurempi osa saattaa olla täysin oireettomia. Tutkimus perustuu muusta maailmasta 28 päivää eristyksissä olleen risteilyaluksen tapaukseen.

,

Koronavirustartunnan saaneista tiedettyä suurempi osa saattaa olla täysin oireettomia. Tiedot julkaistiin Thorax-lehdessä, ja ne perustuvat muusta maailmasta 28 päivää eristyksissä olleen risteilyaluksen tapaukseen. Laivalla oli 217 ihmistä.

Antarktikselle Argentiinasta suunnannut risteily lähti liikkeelle maaliskuun puolivälissä epidemian jo alettua, mutta alukselle ei otettu matkustajia, jotka olivat oleskelleet epidemiamaissa kolmen viikon sisällä. Kaikkien matkustajien lämpö mitattiin ennen risteilyä.

Ensimmäinen koronatapaus todettiin kahdeksantena matkapäivänä, minkä jälkeen matkustajat määrättiin hytteihinsä ja tartuntavaara otettiin toiminnassa muutenkin huomioon. Laivaa ei päästetty tämän jälkeen satamaan.

Matkan 20. päivänä kaikille laivalla oleville tehtiin koronatestit ja niiden perusteella 59 prosenttia oli saanut tartunnan. Heistä kuitenkin vain 19 prosentilla oli koronavirusinfektion oireita ja 81 prosenttia oli täysin oireettomia. Kahdeksan oireilevaa potilasta vietiin sairaalahoitoon ja yksi potilaista myös menehtyi.

Tutkijat huomauttavat, että osa testituloksista saattoi olla virheellisiä ja sen vuoksi testit olisi ollut hyvä toistaa, mutta tulokset silti viittaavat merkittävän osan tartunnan saaneista olevan oireettomia. Matkustajat ja miehistö eivät olleet kontaktissa ulkomaailmaan laivan lähdön jälkeen ja myös tutkijat olivat laivalla koko matkan.

Jos tulokset pitävät paikkansa, oireettomien potilaiden osuus voi olla huomattavasti suurempi kuin aikaisemmin on arvioitu, tutkijat kirjoittavat. Havainto on mielenkiintoinen, sillä monissa maissa tehdyt vasta-ainetestit viittaavat siihen, että tähän mennessä vain pieni osa väestöistä on sairastanut koronavirusinfektion