Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  30.10.2019   |  EMMI PUUMALAINEN   |  Katja Lösönen ja Reetta Lomperi

Onko reseptissäsi lääkettä vielä saatavilla?

Kun resepti on voimassa pitkään, voi olla hankala muistaa, onko se enää voimassa ja onko siinä lääkettä jäljellä. Kun edellinen lääkepakkaus on loppupuolellaan, vilkaise sen kyljessä olevasta tarrasta reseptin tiedot.

,

Nykyään lääkärisi voi määrätä lääkkeet jopa kahdeksi vuodeksi. Tällöin voi olla entistä haastavampaa muistaa, milloin resepti vanhenee, ja kuinka monta pakkausta lääkettä reseptissä oli määrätty.

Reseptisi ovat yleensä voimassa kaksi vuotta määräämispäivästä sähköisessä reseptikeskuksessa. Lääkärisi päättää reseptin kirjoittaessaan voimassaoloajan lisäksi myös tarpeellisesta lääkemäärästä. Tämä voi reseptissäsi olla ilmoitettu joko pakkausten lukumääränä tai ajanjaksona; esimerkiksi vuoden tarvetta vastaava määrä pakkauksia.

– Kun olet saanut reseptin tietylle ajanjaksolle ja se toimitetaan apteekissa ensimmäistä kertaa, farmaseutti tai proviisori laskee annoksen mukaisesti reseptiin jäljelle jäävän määrän pakkauksina. Joskus annoksen vaihdellessa voidaan jäljelle jäävä määrä merkitä päivämäärällä, mihin asti voit hakea lääkettä reseptillä, Tesoman apteekin proviisori Veronika Horniačková selventää.

Eikö sitä reseptiä uusitakaan automaattisesti?

Muistathan pyytää lääkäriä uusimaan reseptisi hyvissä ajoin, ennen lääkkeen seuraavaa hakukertaa.

– Toisinaan kuulee oletuksen, että uusiminen tapahtuisi automaattisesti, kun olet noutanut reseptistäsi viimeisen lääkepakkauksen. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Sinun tulee lähettää uusimispyyntö lääkärillesi, jotta hän tietää käydä uusimassa juuri sinun reseptisi, Veronika huomioi.

Voit helpoiten pyytää reseptisi uusimista sähköisessä Omakanta-palvelussa tai ottamalla yhteyttä omalle terveysasemalle tai työterveyshuoltoon. Myös apteekit auttavat mielellään ja pystyvät lähettämään uusimispyynnön lääkärille apteekkikäynnin yhteydessä.

Omakanta-palveluun voit kirjautua esimerkiksi omilla verkkopankkitunnuksillasi, sähköisellä henkilökortillasi tai mobiilivarmenteella. Kirjautumisen jälkeen löydät listan resepteistäsi ja uusimispyynnön lähettäminen lääkärille on helppoa.

– Jos uusimispyynnön yhteyteen on liitetty sinun puhelinnumerosi, saat tekstiviestin, kun lääkärisi on käsitellyt uusimispyynnön. Kaikki uusimispyynnöt käsitellään viimeistään kahdeksan arkipäivän sisällä, Veronika kertoo.

Jos asioit apteekissa toisen henkilön puolesta, voit pyytää uusimispyynnön lähettämistä vain, jos sinulla on siihen tarvittava valtuus. Voit antaa valtuuden läheisellesi sähköisesti Suomi.fi palvelun kautta, tai paperisena. Toistaiseksi voimassa olevaa sähköistä valtakirjaa voit hyödyntää kaikissa Suomen apteekeissa. Paperinen valtakirja on apteekkikohtainen ja se on yleensä voimassa kolme vuotta allekirjoittamispäivästä.

Eihän tämä nyt onnistu…

On olemassa tilanteita, jolloin et pysty itse lähettämään reseptin uusintapyyntöä. Lääkäri voi olla kieltänyt reseptin uusimisen reseptimerkinällä tai resepti voi olla jo niin vanha, ettei uusimispyyntöä pysty sähköisesti lähettämään. Pystyt lähettämään uusintapyynnön 28 kuukauden sisällä reseptisi määräyspäivästä, jos reseptisi on voimassa kaksi vuotta. Muiden reseptien osalta voit pyytää uusintaa 16 kuukauden sisällä.

Jos et pysty lähettämään uusintapyyntöä, sinun tulisi olla yhteydessä omaan lääkäriisi ja keskustella lääkkeen tarpeesta. Lääkäri voi tämän jälkeen kirjoittaa uuden reseptin. Puhelimitse määrättyjä reseptejä, erityislupareseptejä tai eläinreseptejä et pysty uusimaan sähköisellä uusimispyynnöllä.

Lääkäri voi myös hylätä reseptisi uusimispyynnön. Hän on voinut esimerkiksi arvioida, että viimeisestä kontrollikäynnistäsi on liian pitkä aika ja toivoo sinun tulevan vastaanotolle.

– Hylätty uusimispyyntö voi siis olla yksi keino saada sinut ottamaan yhteyttä lääkäriisi, Veronika korostaa.

 

Seuraa tarraa

Kun saat lääkkeesi apteekista, niihin liimataan tarra, josta löydät ohjeet lääkkeen annosteluun. Lisäksi tarran reunasta tai sen takaa löydät tiedon muun muassa reseptiisi jäljelle jäävästä lääkemäärästä ja sen voimassaoloajasta. Kun huomaat pakkauksen olevan loppupuolellaan voit helposti vilkaista tarrasta, onko reseptistä vielä noudettavissa lisää lääkettä. Jos sinulla on paljon lääkkeitä, voit pyytää apteekista yhteenvetotulosteen sähköisistä resepteistäsi. Tulosteeseen on koottu tieto voimassa olevista resepteistäsi. Samanlaisen yhteenvedon saat tulostettua myös itse Omakanta-palvelusta. Yhteenvedon avulla pysyt selvillä resepteistäsi.

– Yksi hyvä keino, miten voit pitää kirjaa omista lääkkeistäsi, on pitää mukanasi ajantasaista lääkelistaa. Siihen voi käytössä olevien lääkkeiden ja annosten lisäksi kirjoittaa tiedon siitä, kuinka kauan resepti on voimassa, ja kuinka monta pakkausta on vielä saamatta. Jos tuntuu vaikealta tulkita reseptiä, kannattaa asiasta kysyä omassa apteekissasi, Veronika vinkkaa.

Milloin lääkkeet kannattaisi hakea apteekista?

Säännöllisesti käyttämäsi lääkkeet olisi hyvä hakea apteekista ainakin viikko tai pari ennen kuin ne loppuvat. Tällöin jää tarvittaessa aikaa uusia resepti tai tilata tarvittava lääke, jos sitä ei olekaan apteekin hyllyllä.

KELA korvaa kerralla enintään kolmen kuukauden tarvetta vastaavan määrän lääkettä ja ohjeistaa myös, milloin pystyt korvattuna hakemaan seuraavan erän. Muistisääntö on helppo: jos haet lääkettä kerrallaan kolmeksi kuukaudeksi, seuraavan erän voi tulla hakemaan kolme viikkoa ennen edellisen loppumista. Kahden kuukauden ja kuukauden lääke-erissä voit olla liikkeellä kahta viikkoa ja viikkoa ennen.

– Aina kun noudat lääkettä apteekista, on hyvä varmistaa, jääkö sitä jäljelle seuraavalle kerralle ja ehtiikö sen vielä hakemaan reseptin voimassa ollessa. Koskaan sinua ei jätetä tilanteessa yksin, vaan apua on aina saatavilla, Veronika kiteyttää.