‹ Takaisin

  |  26.09.2022   |  UUTISPALVELU DUODECIM   |  INGIMAGE

Statiinit harvoin lihasoireiden taustalla

Tutkijat pitävät tuoreita tuloksia osoituksena siitä, että kolesterolilääkkeiden hyödyt ovat merkittävästi suurempia kuin niihin mahdollisesti liittyvät haitat.

,

Statiini-kolesterolilääkkeet voivat aiheuttaa osalle potilaista lihaskipuja ja -vaivoja, mutta tuoreen selvityksen perusteella tämä on hyvin harvinaista. Suurin osa potilaiden lihasoireista ei todennäköisesti johdu statiineista, tulokset osoittavat.

Tulokset perustuvat 23 laadukkaan tutkimuksen ja yli 150 000 potilaan tietoihin, ja niiden perusteella statiineilla hoidetuista 27,1 prosenttia ja verrokeista 26,6 prosenttia koki lihaskipuja tai lihasheikkoutta keskimäärin nelivuotisen seurannan aikana.

Ensimmäisen lääkitysvuoden aikana statiineilla hoidettujen riski saada lihaskipuja tai lihasheikkoutta oli 7 prosenttia suurempi kuin verrokkien, minkä perusteella vain yksi tapaus viidestätoista liittyi statiineihin, tutkijat kirjoittavat. Riskit myös pienenivät huomattavasti ensimmäisen vuoden jälkeen. Suuret statiiniannokset liittyivät hieman suurempaan lihaskipuriskiin kuin pienet annokset.

Tutkijat pitävät tuloksia osoituksena siitä, että statiinien hyödyt ovat merkittävästi suurempia kuin niihin mahdollisesti liittyvät haitat. Esimerkiksi tuhannen potilaan statiinilääkitys viiden vuoden ajan voi tulosten valossa aiheuttaa lieviä lihasvaivoja 11 potilaalle, mutta estää 50 vakavaa sydän- ja verisuonitautioiretta potilailta, jotka sairastavat sydän- ja verisuonitautia. Hyödyt ovat vielä suurempia, jos lääkitys on intensiivisempi ilman, että lihasvaivat merkittävästi yleistyvät.

Tutkimus julkaistiin Lancet-lehdessä.