‹ Takaisin

  |  20.12.2021   |  INGIMAGE

Vähäinenkin liikunta voi pienentää dementian riskiä

Tuoreen tutkimuksen mukaan riski sairastua dementiaan pienenee tasaisesti mitä enemmän liikuntaa harrastaa. Pienikin liikunta, esimerkiksi säännölliset kävelylenkit ehkäisevät dementiaa.

,

Jo hyvin vähäinen liikunta, esimerkiksi säännölliset kävelylenkit, voivat auttaa välttymään dementialta. Korealaistutkimuksen tulokset perustuvat 62 000 keskimäärin 73-vuotiaan 3,5-vuotiseen seurantaan.

Tulosten mukaan riski sairastua dementiaan pienenee tasaisesti mitä enemmän liikuntaa harrastaa. Hyvin aktiivisten liikkujien sairastumisriski on 30 prosenttia pienempi kuin fyysisesti passiivisten, mutta myös kevyt liikunta kuten rauhallinen käveleminen liittyy 10–14 prosenttia pienempään sairastumisriskiin.

Yhteydet havaittiin senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin osallistujien ikä, sukupuoli, mahdolliset aivoverenkiertohäiriöt ja muut sairaudet. Tutkimuksen luonteesta johtuen on kuitenkin mahdollista, että liikunnan lisäksi muutkin seikat ovat vaikuttaneet tuloksiin.

Jos korealaisten havainnot varmistuvat lisätutkimuksissa, iäkkäiden kannustaminen fyysisesti aktiiviseen elämäntapaan voisi auttaa monia välttymään dementialta.

Dementiaa sairastaa noin 120 000 suomalaista. Suurin piirtein yhtä monen muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot ovat lievästi heikentyneet.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.