‹ Takaisin

  |  07.10.2019   |  INGIMAGE

Vähän nukkuvat sydänpotilaat kuolevat nuorempina – sama koskee diabeetikoita ja verenpaineongelmaisia

Tuore tutkimus osoittaa, että lyhyet yöunet saattavat entisestään lisätä saattavat lisätä sydänpotilaiden, diabeetikoiden ja verenpaineongelmaisten terveysriskejä.

,

Tulosten perusteella haitat näkyvät alle kuusituntisia yöunia nukkuvilla. Havainnot tehtiin seuraamalla 1 600 aikuista keskimäärin 19 vuoden ajan.

Korkeaa verenpainetta tai tyypin 2 diabetesta potevien riski menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin tai aivoverenkiertohäiriöihin seurannan aikana oli kaksi kertaa suurempi, jos he nukkuivat alle kuusi tuntia yössä. Sydän- ja verisuonitauteihin tai aivoverenkiertohäiriöön jo sairastuneilla riski oli puolestaan kolme kertaa suurempi kuin yli kuusituntisia yöunia nukkuvilla potilailla.

Verenpaine- ja diabetespotilaiden kohonnut riski rajoittui vain vähän nukkuviin, mutta vielä on liian aikaista päätellä voisiko unitottumusten muuttaminen pienentää kaikkien potilaiden riskejä. On myös mahdollista, että lyhyet yöunet ovat vain merkki muista terveysongelmista, jotka selittävät sekä vähäisen nukkumisen että havaitun kuolleisuusriskin.

Jos tutkijoiden havaitsemat yhteydet varmistuvat lisätutkimuksissa, lyhyitä yöunia voidaan käyttää tunnistamaan potilaita, joiden hoitoon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.