‹ Takaisin

Apteekkari vastaa  |  18.01.2024   |  MIKA WALLIN

Miksi en saanut Kela-korvausta?

"Huomasin apteekkikuitista, että en saanut kaikista lääkkeistäni Kela-korvausta. Miksi näin on, ja kuka päättää mitä korvataan?"

"Erot lääkkeiden Kela-korvattavuudessa aiheuttavat usein keskustelua apteekin tiskillä. Erityisen hämmentäviä ovat tilanteet, joissa aiemmin korvattu valmiste on menettänyt Kela-korvattavuuden tai sen korvausprosentti on muuttunut.

Päätöksen lääkkeiden Kela-korvattavuudesta tekee sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva Lääkkeiden hintalautakunta (Hila). Päättäessään yksittäisen lääkkeen korvattavuudesta Hila ottaa huomioon esimerkiksi muiden saman sairauden hoitoon käytettävien lääkkeiden hinnat.

Jos lääke ei ole Kela-korvattava, hintalautakunta on saattanut hylätä valmistajan hakemuksen. Voi myös olla, ettei lääkeyritys ole hakenut tuotetta Kelan korvausjärjestelmään. Lääke voi myös menettää korvattavuuden, sillä Hilan päätökset ovat voimassa korkeintaan viisi vuotta.

Huomioitavaa on myös, että Kela korvaa vain sairauksien hoitoon käytettäviä valmisteita: esimerkiksi rokotteista tai ehkäisytableteista ei saa korvausta.

Voit tarkistaa oman lääkkeesi Kela-korvattavuuden apteekista tai apteekki.fi-sivustolta löytyvästä lääkehausta. Lääkehaku-palvelusta näet kätevästi myös lääkkeen reaaliaikaisen saatavuustiedon apteekkikohtaisesti."

Apteekkari Mika Wallin, Kauhavan Ykkösapteekki

Mitä haluaisit kysyä apteekkarilta? Lähetä kysymyksesi palstalle täältä>

Julkaistu Terveydeksi! 4/2023

Lue lisää:

Mikä on rinnakkaislääke?

Näkeekö farmaseutti potilastietoni?

Miten lääk­kee­seen saa eri­tyis­kor­vat­ta­vuu­den?

Apteekki

APTEEKKIHAKU