Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Henkilö  |  06.06.2023   |  TARJA VÄSTILÄ   |  MIKKO VÄHÄNIITTY

Tavoitteena oma ennätys

Euroopanmestari Topi Raitasella on tavoitteet korkealla: "Haluaisin elämääni lisää mitaleja."

Viimeisen vuoden aikana urheilullisesti isoin tavoite tuli saavutettua, kun 3 000 metrin esteissä sain EM-kultaa Münchenissä. Tuota varten töitä oli tehty jo pitkään ja voitontahtoa löytyi.

Sopivasti heti EM-kisojen jälkeen sairastuin koronaan, joten kausi loppui siihen. Harjoittelusta piti pitää pitkiäkin taukoja, kun flunssa ei hellittänyt. Muutoin kaikenlaisia tapahtumia ja reissuja riitti liittyen Euroopan mestaruuteen. Erityisen mieluisia olivat nuorille suunnatut tapahtumat, sieltä ponnistaa seuraava sukupolvi.

Keväällä olen ollut leireillä ensin Etelä-Afrikassa ja sitten Amerikassa, joissa olen keskittynyt peruskunnon kehittämiseen. Vähitellen olen alkanut harjoitella kilpailunomaisesti eli vauhdit ovat kasvaneet.

Kesällä aion kilpailla. Kesä on tässä työssä se tärkein jakso. Kalenteri elää, mutta tarkoitus on juosta 10–15 kisaa. Suurin osa arvokilpailuista on ulkomailla, kuten Timanttiliigan kilpailut. Kotimaassa on edessä ehkä kolmesta neljään kisaa.

Isoin tavoitteeni on uusi oma ennätys. 3 000 metrin esteiden ennätykseni 8.16,57 on vuodelta 2020 Monacosta. Nyt ajatuksenani on juosta hyviä tuloksia ja aikoja koko kesän. Timanttiliigan lisäksi yksi tavoite on elokuussa Budapestissa järjestettävät MM-kisat. Menen askel kerrallaan eteenpäin, sijoitustavoitteiden on oltava realistisia.

Aamuni alkavat rivakalla ylösnousulla kello 7–7.30. En ole tottunut nukkumaan pitkään, menen nukkumaankin ajoissa. Aamiaisena on puuroa, sillä pärjää. Noin kello 9 alkaa päivän ensimmäinen harjoittelu, esimerkiksi tänään on nopeuspäivä. Joskus keskityn kilometrien keräämiseen, voima- tai tekniikkaharjoitteluun. Toinen harjoittelujakso on iltapäivällä.

Asumme Jyväsjärven rannalla, josta on hyvä lähteä liikkeelle ja jossa voi tehdä myös vetoharjoituksia. Jyväskylässä on muutoinkin mitä parhaimmat harjoittelumahdollisuudet.

Haasteellisinta arjessa ei ole oikein mikään. Olen työni itse valinnut ja tykkään siitä. Sekä lyhyen että pitkän ajan tavoitteet ovat kirkkaina mielessä. Vaikka teen työtä vakavissani, en ota sitä silti liian vakavasti. Onnistumisten lisäksi epäonnistumisetkin kuuluvat elämään.

Jaksan paremmin, kun nukun ja syön hyvin. Kun harjoittelee kovaa, palautuminen on tärkeää, jotta jaksaa taas harjoitella. Tasapaino on olennaista.

Lautaselle valitsen kotiruokaa. Itsekin kokkailen mielelläni. Amerikan-leirin jälkeen etenkin savustettu lohi ja perunamuusi maistuivat. Vaikka sielläkin teimme liki kaiken ruoan itse, kalaa ei pahemmin saanut. Muutoinkin syön sitä ainakin pari kertaa viikossa, joten oli hyvä päästä Suomessa taas normaaliin ruokarytmiin.

Välillä tulee kyllä syötyä epäterveellisemminkin, mutta ei liiallisesti. En ole minkään ruoan totaalikieltäytyjä. Elämästä pitää nauttia.

Salainen paheeni on golfin peluu, jos sitä nyt salaisuudeksi voi kutsua. Aloitin golfin ensimmäisenä koronakesänä ja siitä lähtien olen yrittänyt aina välillä päästä muutaman kierroksen pelaamaan. Harrastus ajoittuu lähinnä syksyyn.

Karistan stressin viettämällä aikaa puolisoni kanssa kotona; ei tarvitse yksin pähkäillä, miltä juoksu tuntuu ja tuntui. Kotona voi puhua kaikesta ja katsella yhdessä vaikka elokuvaa. Pidän dokkareista, toiminnasta ja komediasta, vuosittainen klassikko on ollut Gladiator. Myös golf vie ajatukset ihan muualle, eikä stressi vaivaa. Luonnossa liikkuminen rauhoittaa.

Harvemmin kärsin kilpailujännityksestä. Olen realisti: sitä saa, mitä ansaitsee. Jos jotkut kisat ovat epäonnistuneet, itseluottamus ei ole korkealla. Epävarmuus syö itseluottamusta, mutta en ota siitäkään stressiä.

Vapaa-aikani vietän mieluiten rauhassa kotona tai ystäviä ja perhettä tavaten. Ystävätkin ovat pääsääntöisesti urheilupiireistä, ja perhe on ollut tukena aina.

Haluaisin elämääni lisää mitaleja ja Suomen ennätyskin olisi hyvä saada omiin nimiin. Tällä uralla katson kortit viimeiseen asti ja pyrin saavuttamaan tavoitteet. Kun toinen työura alkaa, haluan tehdä sitä samalla intohimolla sekä asettamalla myös tavoitteita.

Opiskelen kaupallista alaa, joten myynnin tai markkinoinnin parista voisi toinen ura alkaa sitten joskus. Kun paikat rupeavat reistaamaan ja tulokset tippuvat, on aika suunnata katseet muualle kuin esteradoille.

Topi Raitanen tekee yhteistyötä Hengitysliiton kanssa. Tutustu Topin juoksuvinkkeihin Hengitysliiton sivulla.

Julkaistu Terveydeksi! 2/2023

Apteekki

APTEEKKIHAKU