Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Itsehoito  |  30.03.2020   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Allergiakausi alkoi poikkeuksellisen aikaisin

Allergikkojen ja astmaatikkojen kannattaa varautua oireisiin hankkimalla tarvittavat lääkkeet kotiin. Kortisonipitoisten nenäsuihkeiden käytölle ei ole estettä koronavirusepidemian aikana.

Lämmin alkuvuosi aikaistanut lehtipuiden kukintoja. Lepän kukinta alkoi jo helmikuussa ja sen arvioidaan jatkuvan pitkään. Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin arvion mukaan siitepölyä kertynee tänä vuonna kuitenkin tavallista vähemmän. Myös koivun siitepölymäärän ennustetaan jäävän edellisvuotta pienemmäksi.

- Lämmin ilma saattaa kuitenkin lisätä siitepölyn allergeenisuutta eli kykyä aiheuttaa oireita, huomauttaa instituutin tutkimusjohtaja Kimmo Saarinen.

Allergiaoireita voi helpottaa apteekista ilman reseptiä saatavilla antihistamiineilla tai paikallisesti käytettävillä silmätipoilla ja kortisonipohjaisilla nenäsumutteilla.

Antihistamiinilääkitystä tai silmätippojen käyttöä ei tarvitse aloittaa ennakoivasti, sillä ne tehoavat nopeasti. Sen sijaan nenäsumutteen käyttö kannattaa aloittaa ennakoiden siitepölykauden alkua, sillä kortisonin vaikutus alkaa hitaammin. Nenä kannattaa myös huuhdella päivittäin esimerkiksi nenäkannulla. Tällöin nenän kautta annosteltavat lääkkeet imeytyvät tehokkaammin.

Nenäkortisonien käyttö suositeltavaa

Kortisonia ja muita kortikosteroideja sisältävien nenäsuihkeiden käyttö allergiaoireiden hoidossa on herättänyt pelkoja koronaviruspandemian yhteydessä. Eurooppalaisten asiantuntijoiden mukaan huoli on turha. Nenän kautta annosteltavien kortikosteroidien ei ole havaittu vähentävän elimistön puolustuskykyä. Sen sijaan, jos allergiaoireista kärsivät jättävät käyttämättä tavanomaiseen hoitoonsa kuuluvia hoitavia nenäsuihkeita, he aivastelevat enemmän ja mahdollisesti levittävät koronavirusta tehokkaammin eteenpäin.

Jos allergisen nuhan oireita ei hoida hyvin, heijastuu se usein myös astmaoireiden lisääntymisenä. Koronavirusepidemian aikana astmaatikon onkin erityisen tärkeää huolehtia astman hyvästä tasapainosta ja astmalääkityksen säännöllisestä käytöstä. Mahdollisimman hyvä yleisvointi on paras lähtökohta, jos sattuu sairastumaan koronavirukseen.

Apteekki

APTEEKKIHAKU