Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Lääketietoa  |  08.09.2020   |  TARU VANHALA

Palauta vanhat ja tarpeettomat lääkkeet apteekkiin

Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes viidesosa suomalaisista hävittää lääkkeitä roskikseen, viemäriin tai vessanpönttöön. Lääkkeetön Itämeri -kampanja kannustaa viemään lääkkeet takaisin apteekkiin.

Vanhat ja tarpeettomat lääkkeet tulisi aina palauttaa apteekkiin. Ne eivät kuulu viemäriin tai roskikseen, sillä sieltä ne voivat päätyä edelleen luontoon ja vesistöihin tai esimerkiksi lasten käsiin. Kolmatta kertaa järjestettävä Lääkkeetön Itämeri -kampanja kannustaa kaikkia toimimaan Itämeren ja muiden vesistöjemme suojelemiseksi.

- Lääkkeiden oikeanlainen hävitys on tärkeää ympäristön kannalta. Viemäriin tai roskikseen päätyneiden lääkkeiden lääkejäämät aiheuttavat eliöille epätoivottuja hormonivaikutuksia ja käyttäytymishäiriöitä sekä antibioottiresistenssin leviämistä ympäristössä, kertoo Suomen ympäristökeskuksen johtava asiantuntija Taina Nystén.

Suomalaisilla on vielä parannettavaa vanhentuneiden tai tarpeettomien lääkkeiden hävittämisessä. Tuoreen tutkimuksen mukaan 18 prosenttia suomalaisista hävittää lääkkeitä edelleen viemäriin, vessanpönttöön tai roskikseen.

Myös lääkelaastarit palautetaan

Apteekkiin tulisi palauttaa kiinteät ja nestemäiset lääkkeet, tabletit ja kapselit, käytetyt lääkelaastarit sekä tuubit, joissa on vielä jäljellä lääkettä.

Parhaiten apteekkiin osataan viedä vanhat ja tarpeettomat tabletit ja kapselit, mutta vain 30 prosenttia suomalaista tietää, että myös käytetyt lääkelaastarit tulisi palauttaa lääkejätteen mukana apteekkiin.

- Parin päivän käytön jälkeen lääkelaastarissa voi olla jopa puolet lääkeaineesta jäljellä, joten on tärkeää lisätä ne lääkejätteen mukaan. Laastarit taitellaan liimapinnat vastakkain ennen apteekkiin palauttamista, kertoo Apteekkariliiton asiantuntijaproviisori, farmasian tohtori Sanna Siissalo.

Kapselit ja tabletit tulee irrottaa pakkauksistaan ja laittaa läpinäkyvään pussiin ennen palautusta apteekkiin. Myös voiteet ja aerosolit pakataan ilman ohjelippua omissa pakkauksissaan erilliseen pussiin. Nestemäiset lääkkeet jätetään alkuperäiseen pulloonsa ja pullot laitetaan omaan pussiin.

Huomioi, että jodi- ja bromipitoiset lääkkeet tulee aina pakata aina omaan erilliseen pussiin. Muista lääkkeistä poiketen sytostaattivalmisteet tulee palauttaa aina alkuperäispakkauksessa.

Lääkkeetön Itämeri -kampanja sai alkunsa kolme vuotta sitten Itämeren kunnosta huolestuneen henkilön twiitistä. Kampanjan toteuttaa viestintätoimisto Cocomms, ja sen ovat mahdollistaneet tänä vuonna HSY, Porvoon vesi, Tamro, GSK, Orion, Sosiaali- ja terveysministeriö, Ympäristöministeriö, Oriola, Yliopiston apteekki, Mehiläinen sekä Lääketeollisuus ry. Kampanjan asiantuntijoina toimivat Suomen Ympäristökeskus SYKE ja Apteekkariliitto. Kampanjan suojelijana toimii John Nurmisen Säätiö.

Apteekki

APTEEKKIHAKU