‹ Takaisin

Lääketietoa  |  01.06.2015

Lääkehoito hallintaan

Kun käytössä on useampia lääkkeitä, on kokonaisuus syytä tarkistaa, jotta vältytään haittavaikutuksilta.

Lääkityksen arvioiminen on aina tärkeää, mutta erityisesti sen merkitys korostuu, jos lääkkeitä on paljon, lääkkeen käyttäjä on iäkäs tai jokin käytössä oleva lääke tuntuu aiheuttavan hankalia haittavaikutuksia.

Tarpeettomat tai päällekkäiset lääkkeet heikentävät turhaan elämänlaatua ja voivat käydä lompakonkin päälle.

Lääkkeiden määrä lisääntyy usein vanhetessa, ja lääkemäärän kasvu lisää haittavaikutusten vaaraa.

– Etenkin iäkkäämmillä ihmisillä haittavaikutuksia ilmenee helpommin. Lieviä haittoja voi joskus ikävä kyllä hieman joutua sietämäänkin, jos sairauksia ja lääkitystä on paljon. Jotkut haitat voivat kuitenkin johtua siitä, että lääkkeet eivät sovikaan yhteen tai käytössä oleva lääke ei sovi iäkkäälle, sanoo Apteekkariliiton asiantuntija-proviisori Saija Leikola.

Leikolan mukaan lääkityksen kokonaisuuden hallinta on turhan usein pielessä.

– Sen lisäksi, että jokin lääke saattaa jäädä turhaan päälle, ei alilääkityskään esimerkiksi kivun hoidossa ole harvinaista, Leikola sanoo.

Oireita ei aina tunnista

Lääkehaittojen tunnistaminen ei aina ole helppoa. Toisinaan voi olla hyvin vaikeaa arvioida, johtuuko oire sairaudesta vai lääkkeestä. Yksilölliset tekijät vaikuttavat ratkaisevasti lääkehaittojen esiintyvyyteen ja vaikeuteen. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi sairaudet ja elimistön ikääntymisen myötä tapahtuvat muutokset.

– Nuorilla ihmisillä lääkehaitat ovat yleensä ohimeneviä ja lieviä, kuten vatsavaivoja. Iäkkäillä haittoja voi ilmetä herkemmin ja etenkin keskushermosto on herkkä. Esimerkiksi väsymys, muistihäiriöt ja tokkuraisuus voivat kaikki olla myös lääkkeen aiheuttamia haittoja, Leikola toteaa.

Myös huimaus esimerkiksi istumasta seisomaan noustessa voi johtua lääkkeistä, ja kaatumisenkin taustalla voi joskus olla lääkitys.

Jos käyttäytyminen muuttuu tai nukkuminen on vaikeaa, kannattaa myös silloin pohtia lääkityksen osuutta.

Jos lääkitystä muutetaan, vointia pitää seurata erityisen tarkkaan.

– Usein lääkkeen haittavaikutukset tulevat ilmi hoidon alkuvaiheessa, ja ne voivat toki tasaantua ja poistuakin. Kuitenkin juuri alku-vaiheessa kannattaa vointia seurata tarkemmin ja tarvittaessa kysyä oireen ja lääkkeen mahdollisesta yhteydestä lääkäriltä tai apteekista.

Ottoajankohdalla on merkitystä

Myös lääkkeiden ottoaikojen suhteen pitää olla tarkkana, varsinkin silloin kun lääkkeitä on paljon käytössä.

– Joskus eri lääkkeitä tai itsehoitotuotteita, kuten vitamiineja tai luontaistuotteita, ei voi ottaa samaan aikaan, jotta ne eivät vie toisiltaan tehoa.

Leikola muistuttaa myös, että jotkin lääkkeet tehoavat paremmin tyhjään vatsaan otettuna, toiset taas ruoan kanssa otettuna.

– Myös ottoajalla voi olla merkitystä lääkkeen tehoon.

Pidä lääkelista ajan tasalla

Kaikista itsellä käytössä olevista lääkkeistä tulisi olla ajantasainen lääkelista, joka kulkee aina mukana sekä lääkärin vastaanotolla että apteekissa. Lääkelistan voi toki pyytää omalta lääkäriltäkin, mutta jos käy eri lääkäreiden vastaanotolla, lääkityksestä olisi hyvä pitää itse kirjaa.

– Kannattaa pitää listaa myös lääkkeistä, joiden käyttö on lopetettu esimerkiksi sopimattomuuden vuoksi. Näin niitä ei lisätä vahingossa takaisin lääkelistalle, Leikola neuvoo.

Säännöllisessä käytössä olevat itsehoitolääkkeet ja muut itsehoitotuotteet, kuten vitamiinit, hivenaineet ja luontaistuotteet on hyvä lisätä lääkelistalle. Myös ne voivat aiheuttaa haittavaikutuksia tai sopia huonosti yhteen muiden käytössä olevien lääkkeiden kanssa.

Jos epäilee ongelmia lääkityksessään, sen arviointi voi olla paikallaan.

Lisää tietoa

Lääkityksen tarkistuspalvelu

Lääkityksen tarkistuspalvelu on apteekin tarjoama maksullinen lisäpalvelu, joka soveltuu etenkin iäkkäille ja useita lääkkeitä käyttäville. Palvelun hinta vaihtelee apteekeittain.

Palvelussa selvitetään kokonaislääkitys ja tarkistetaan mahdolliset päällekkäisyydet ja yhteensopimattomuudet. Lisäksi varmistetaan lääkkeiden oikeat ottoajankohdat sekä tehdään huomioita lääkkeiden soveltuvuudesta iäkkäille.

Palveluun kuuluu noin puoli tuntia kestävä tapaaminen farmaseutin tai proviisorin kanssa, jonka aikana on mahdollisuus kysyä ja keskustella lääkkeistä ja niihin liittyvistä ongelmista tai huolista rauhallisessa ympäristössä. Tarkistuksesta annetaan kirjallinen yhteenveto, jonka avulla saatu neuvonta on helppo muistaa. Yhteenvedon voi tarvittaessa näyttää lääkärille.

Useat lääkitysongelmat ratkeavat lääkityksen tarkistuspalvelun kautta. Sen yhteydessä voidaan myös arvioida, tarvitaanko yhteyden-ottoa lääkäriin tai syvällisempää lääkehoidon kokonais-arviointia, joka tehdään yhteistyössä lääkärin kanssa.

Lääkityksen tarkistuspalvelua tarjoavat apteekit > 

Lisätietoa Lääkityksen tarkistuspalvelusta >

Teksti Laura Lähdevuori, kuva iStockphoto

Asiantuntijana proviisori Saija Leikola, Apteekkariliitto

Julkaistu Terveydeksi! 2/2015

Apteekki

APTEEKKIHAKU