‹ Takaisin

Mielessä  |  06.07.2021   |  VIRVE JÄRVINEN   |  ISTOCKPHOTO

Kipinä kadoksissa?

Aina samassa paikassa, samaan aikaan ja samalla tavalla. Parisuhteessa tuttu ja turvallinen muuttuu helposti tylsäksi. Haluja voi kuitenkin herätellä monella tapaa.

1.Tutustu omaan nautintoon

» Hyvä parisuhdeseksi on kahden ihmisen ­kohtaamista ja läsnäoloa. Siinä molempien osapuolten tarpeet täyttyvät ja molemmat tulevat kuulluiksi ja nähdyiksi. Seksi voi jättää toisen kylmäksi, jos se täyttää vain toisen ihmisen tarpeet. Jos seksi on pelkkää yhdyntää, eikä yhdyntä tunnu kovin kummoiselta, seksi lakkaa kiinnostamasta.

Seksuaaliterapeutti Susanna Syld neuvoo paria laajentamaan repertuaariaan.

– Kannattaa kokeilla, mistä kaikesta oma nautinto syntyy ja millä kaikilla tavoilla sitä voi tarjoilla toiselle.

Nautintoon ei ole valmista käsikirjoitusta, ja se vaihtelee kerrasta toiseen. Tänään yhteinen kylpy tai suihku ja vartalon voitelu tuoksuvalla voiteella voivat tehdä kahdesta yhden. Huomenna voi tuntua ihanalta, kun rakas koskettaa sanoilla. Seuraavana päivänä voidaan opetella uudenlaista kosketusta ja sen kautta syttymistä.

2.Raivaa halulle tilaa

» Spontaani halu syttyy monille tilanteessa, jossa kummallakin osapuolella on hyvä, rauhallinen ja kiireetön olo. Lapsiperhekiireen ja univelkojen, työstressin ja iäkkäiden vanhempien hoidon keskellä halulle on vaikea löytää tilaa, ja seksi voi jäädä.

Suhteessa kannattaa huolehtia seksistä. Kun seksiä kaivataan ja se katoaa, mukana lähtee paljon muuta: tapa osoittaa tunteita ja keino kokea syvää yhteyttä toiseen ihmiseen.

Ihmisen keho tottuu kosketukseen ja nautintoon. Ellei se koe niitä vähään aikaan, ne voivat tuntua jopa vieraalta. Kynnys päästää toinen ihminen iholle nousee.

Kannattaa miettiä yhdessä, millä arjen voisi katkaista ja miten halua voisi herätellä. Voitaisiinko vaikka sopia, että joka ilta vietetään hetki sohvalla tai sängyssä sylikkäin? Voitaisiin vain olla ja ­kosketella ­toisiamme. Hieroa rakkaan niskaa ja jalkoja. Mitä enemmän suhteessa on aitoa läheisyyttä ja kosketusta, sitä helpompi siitä on siirtyä seksiin.

Ihmisen keho tottuu kosketukseen ja nautintoon. Ellei se koe niitä vähään aikaan, ne voivat tuntua jopa vieraalta.

3. Vaali virettä

» Jokainen ihminen haluaa tulla huomatuksi muulloinkin kuin vain sängyssä. Puolisolta saadut kehut, sanalliset hyväilyt ja ohimennen annettu kosketus saavat ihmisen tuntemaan itsensä halutuksi. Halua voi virittää ja hyvää hetkeä käynnistellä hyvissä ajoin myös etänä, vaikka tekstiviesteillä.

Sooloseksi voi pitää yllä omaa seksuaalista energiaa ja hyvää oloa. Se ei silti ole välttämättä avain parempaan parisuhdeseksiin, sillä sooloseksissä nautinto tulee usein eri asioista kuin parin kanssa. Vaikka se voi olla täysin tyydyttävää, siitä puuttuvat esimerkiksi kumppanin tuoksu, ääni, kosketus ja ihotuntuma. Mikään seksilelu ja -laite ei välttämättä tuo seksiin samaa leikkisyyttä ja iloa kuin toinen ihminen. Toiselta ihmiseltä saatu läheisyys on lahja, josta kannattaa kiittää.

4. Anna seksille sanat

» Suhteen alussa jännitys lietsoo kokeilunhalua. Yhdessä kokeillaan kaikki mahdollinen ja vähän mahdotonkin. Pitkässä suhteessa kaikki on liiankin tuttua, ja tuttu ja turvallinen on monille pian tylsää. Oletamme herkästi, että toinen syttyy samoista asioista kuin aiemmin. Ajattelemme, että toinen tietää, mitä minä haluan.

Puhumista ei suotta mainosteta ­tärkeimpänä seksitaitona. Ainoa keino saada toiselta hyvää seksiä on kertoa kainostelematta, mitä toivoo juuri nyt. Ehdotuksissa on hyvä olla lempeä, ­jotta toinen ei ymmärrä niitä kritiikkinä. Niin voi käydä, ellei seksistä ole aiemmin puhuttu avoimesti. Kumppanille ei saada jäädä ehdotuksista tunnetta, että hänessä olisi jotain vikaa. Kannattaakin puhua itsestä, omista tunteista ja toiveista lähtöisin. Parin on hyvä vahvistaa puolin ja toisin ajatusta, että seksiä voi opetella aina uudelleen.

Kun toinen koskettaa, kannattaa ­ohjata häntä sanoilla: tässä kohdassa kevyt kosketus tuntuu hyvältä, tuossa toivon enemmän voimaa. On ihanaa, kun kätesi viipyy tuolla vähän pidempään.

Toisen ja omaan kehoon voi tutustua esimerkiksi niin, että kumpikin makaa vuorollaan sängyssä ja toinen käy toisen kehon läpi rauhallisesti päästä varpaisiin hyväilemällä ihoa selkä- ja vatsapuolelta. Kumpikin kertoo, miltä kosketus ja sen antaminen tuntuvat.

5. Ruoki mieltäsi

» Seksuaalinen halu on tunne siitä, että haluaa ­toista ihmistä tai seksikokemusta. Kiihotus on sekä tunne että kehollinen reaktio: miehelle tulee erektio ja nainen kostuu. Mieli voi haluta ja keho olla hiljaa, mutta yhtä lailla keho voi kihelmöidä ja mieli vaieta. Jos haluaa lisätä nautintoa, kannattaa vaikuttaa kumpaankin.

Kehoa voi herätellä kosketuksella, mieltä puheella ja mielikuvilla. Fantasioissa on lupa tehdä ihan mitä tahansa – asioita, joita ei tekisi koskaan oikeassa elämässä.

Fantasiaa ei ole tarkoitettu välttämättä ­toteuttavaksi. Sen tarkoitus on kiihottaa. Kun jakaa oman fantasian kumppanin kanssa, toinen oppii tietämään, mistä toinen syttyy. Kokonaan yhteisestä fantasiasta voi tulla kunnon roihu. Yhdessä voidaan myös nauttia aiemmista, ihanista seksihetkistä ääneen puhuttuina muistoina.

Sairaudet ja niiden hoitoon käytetyt lääkkeet, kuten mielialalääkkeet, voivat turruttaa aisteja ja vaikeuttaa kiihottumista. Tällöin halun herättely vaatii enemmän vaivaa. ­Vaikka keho ei reagoisi entiseen tapaan, halua voi aina ruokkia. Tärkeää on tarjoilla toiselle paljon läheisyyttä.

6. Hae ajoissa apua

Halu ei ole muusta parisuhteesta irrallinen asia. Parisuhteessa ja sen vuorovaikutuksessa tai toisella osapuolella voi olla ongelmia, joiden ratkaisu ei löydy sängystä. Riittämättömyyden, syyllisyyden ja häpeän tunteet ylläpitävät haluttomuutta. Usein itseään arvostava ja itsensä arvostetuksi tunteva ihminen tuntee haluakin helpommin.

Hyvään parisuhteeseen kuuluu usein jännite. Kiinnostus toiseen sammuu, jos parisuhteesta puuttuu myönteinen erillisyys ja sinusta ja minusta tulee pelkkä me. Kaikkia asioita ei tarvitse jakaa puolison kanssa.

Seksin on tarkoitus tuottaa nautintoa ja iloa. Jos siitä seuraa enemmän ongelmia, kannattaa hakeutua seksuaaliterapiaan. Terapiassa tutkitaan ja löydetään yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisuja ja mahdollisuuksia, joilla saataisiin elämästä nautinnollisempaa.

Asiantuntijana seksuaaliterapeutti, auktorisoitu seksuaalineuvoja Susanna Syld.

Julkaistu Terveydeksi! 2/2021

Apteekki

APTEEKKIHAKU