Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Terveys  |  12.05.2020   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Nyt on paras hetki lopettaa tupakointi!

Koronavirus iskee keuhkoihin, joiden puolustusmekanismia tupakointi heikentää voimakkaasti. Tupakanpolton lopettaminen parantaa vastustuskykyä jo muutamassa päivässä.

Nyt jos koskaan on hyvä syy lopettaa tupakointi. Tupakoinnin on havaittu altistavan koronaviruksen vaikeille tautimuodoille. Myös Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt sen koronaviruksen riskitekijäksi.

Koronavirus pääsee elimistöön pääasiassa nenän, suun ja ylähengitysteiden limakalvojen kautta. Tupakointi vaurioittaa vakavasti keuhkojen ja keuhkoputkien limakalvoja ja heikentää näin keuhkojen puolustuskykyä.

Tupakointi lisää tartuntariskiä myös, koska poltettaessa käsiä viedään toistuvasti lähelle kasvoja ja huulia. Yhdeksi syyksi siihen miksi miehillä koronavirustartuntoja esiintyy naisia enemmän, onkin arveltu sitä, että miesten keskuudessa tupakointi on yleisempää.

Erityisen haitallista tupakointi on koronan riskiryhmiin kuuluville. Riskiryhmiin kuuluvat yli 70-vuotiaat ja ihmiset, joilla on jo ennestään perussairauksia, kuten diabetes tai keuhko- tai sydänsairaus.

Nykyään käytetään yhä enemmän savuttomia nikotiinituotteita. Tutkimukset antavat vahvoja viitteitä siitä, että viime aikoina suosiota lisännyt sähkötupakointi aiheuttaa tupakan kaltaisia verisuonimuutoksia ja altistaa siis myös koronavirustartunnalle, eikä tästä syystä sovellu apuvälineeksi tupakanvieroitukseen.

Myös sähkötupakka vaurioittaa verisuonia ja heikentää keuhkojen puolustuskykyä.

 

Nikotiini riskitekijä

Tuoreissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että myös itse riippuvuutta aiheuttava aine, nikotiini, pahentaisi koronavirusinfektiota. Nikotiinin vaikutuskohdat elimistössä, eli reseptorit toimivat kehomme tärkeimmissä rakenteissa, keuhkoissa, sydämessä, aivoissa ja suolistossa. Juuri niissä elimissä mihin koronavirusinfektio iskee.

Tupakointi lisää keuhkoissa ACE2-reseptoreiden määrää. SARS-epidemian aikana havaittiin, että silloinen taudinaiheuttaja käytti kulkureittinä elimistöön juuri näitä reseptoreita. Tämän hetkisen pandemian aiheuttaja, SARS-CoV-2 -virus on SARS-viruksen sukulainen ja todennäköisesti kulkeutuu elimistöön samaa kautta. Tupakointi siis mitä ilmeisimmin edesauttaa uuden koronaviruksen pääsyä kriittisiin elimiin.

Muutoksia jo parissa päivässä

Koskaan ei ole liian myöhäistä lopettaa tupakanpoltto. Riippumatta siitä kuinka kauan on tupakoinut, lopettaminen parantaa vastustuskykyä jo muutamassa päivässä. Tupakansavun haitallisten kemikaalien vaikutus jää heti pois ja limakalvojen toimintakin alkaa elpyä jo muutamassa päivässä.

Lopettaminen on iso päätös, johon kannattaa valmistautua. Stumppi.fi-sivustolla on paljon käytännönläheistä tietoa, ohjeita ja vinkkejä tupakoinnin lopettamiseen. On hyvä muistaa, että jokainen lopetusyritys on kokemus, jonka kautta voit oppia uutta itsestäsi ja parantaa mahdollisuuttasi onnistua seuraavalla kerralla.

Apua tupakoinnin lopettamiseen kannattaa kysyä myös työterveyshuollosta ja apteekista.

Apteekki

APTEEKKIHAKU