‹ Takaisin

Apteekkari vastaa  |  12.12.2023   |  MIKA WALLIN

Mikä auttaisi suonenvetoihin?

"Kärsin usein iltaisin lihaskouristuksista ja suonenvedoista. Auttaako magnesium tai kalium niihin?"

"Suonenvedossa lihas tai lihasryhmä äkisti supistuu eli kramppaa. Yleisimmin vaiva iskee yöaikaan pohkeeseen, takareiteen tai jalkaterän lihaksiin, mutta oireiden ajankohta ja sijainti voi vaihdella. Alttius niille lisääntyy esimerkiksi munuaisten vajaatoiminnassa. Lisäksi nestehukka, suolatasapainon häiriöt ja ikääntyminen altistavat lihas-krampeille.

Ensiapuna suonenvetoon auttaa parhaiten kramppaavan lihaksen venyttäminen. Vaivaa voi ehkäistä huolehtimalla riittävästä nesteytyksestä. Nesteytyksen tueksi voi kokeilla apteekista saatavia nesteytysvalmisteita.

Magnesiumvalmisteiden tehosta suonenvetoihin ei löydy tieteellistä näyttöä, mutta niitäkin voi kokeilla. Kannattaa kuitenkin varmistaa apteekissa, ettei magnesiumin saanti ylitä hyväksyttyjä rajoja ja ettei sillä ole yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa.

Apteekissa myytäviä kaliumlääkkeitä käytetään vain lääkärin ohjeistuksella elimistön alhaisen kaliumpitoisuuden hoitoon tai ehkäisyyn. Suonenvetoihin niitä ei tule kokeilla."

Apteekkari Mika Wallin, Kauhavan Ykkösapteekki

Mitä haluaisit kysyä apteekkarilta? Lähetä kysymyksesi palstalle täältä>

Lue lisää:

Kuinka paljon D-​vitamiinia ikäihminen tarvitsee?

Voiko Primaspania käyttää jatkuvasti?

Te­ho­aa­ko ki­ven­näi­sai­ne nä­räs­tyk­seen?

Apteekki

APTEEKKIHAKU