‹ Takaisin

Apteekkari vastaa  |  19.12.2023   |  MIKA WALLIN   |  PETRI JAUHIAINEN

Miksi reseptini on voimassa vain vuoden?

Lääkäri määräsi minulle kivun hoitoon uuden lääkkeen. Huomasin, että kyseinen resepti on voimassa vain vuoden. Eivätkö kaikki reseptit ole voimassa kaksi vuotta?

"Suurin osa lääkeresepteistä on voimassa kahden vuoden ajan kirjoituspäivästä, mutta lääkäri voi reseptiä kirjoittaessaan määritellä sille myös lyhyemmän voimassaoloajan.

Osa lääkkeistä on kuitenkin sellaisia, että reseptinvoimassaoloaika on aina korkeintaan vuoden. Tällaisia lääkkeitä ovat esimerkiksi jotkut keskushermostoonvaikuttavista lääkkeistä, kuten opioidikipulääkkeet ja osa unilääkkeistä.

Viime aikoina hämmennystä on aiheuttanut hermosärkyyn käytettävä pregabaliini. Tämän, myös epilepsiaan käytetyn lääkkeen, kohdalla reseptien voimassaoloaika lyheni tänä vuonna vain vuoteen.

Lisää hämmennystä saattaa aiheuttaa myös se, että tämän vuoden alussa myös biologisten lääkkeiden, kuten insuliinien, voimassaoloaika lyheni yhteen vuoteen, vaikka reseptit saattavat olla kirjoitettu kahdelle vuodelle. Kannattaa tarkistaa biologisen lääkkeen reseptin kirjoituspäivämäärä ja pyytää reseptin uusintaa ajoissa ennen kuin vuoden voimassaoloaika päättyy.

Epäselvissä tilanteissa reseptin voimassaoloajan ja jäljellä olevan lääkemäärän voi tarkistaa myös apteekista.

Apteekkari Mika Wallin, Kauhavan Ykkösapteekki

Mitä haluaisit kysyä apteekkarilta? Lähetä kysymyksesi palstalle täältä>

Lue lisää:

Voiko saksalaisella reseptillä ostaa lääkkeitä?

Näkeekö farmaseutti potilastietoni?

Miten lääkkeeseen saa erityiskorvattavuuden?

Apteekki

APTEEKKIHAKU